FI SV EN

Pääministeri Sipilä haluaa Suomen tekoälyn ykkösmaaksi

Valtioneuvoston viestintäosasto 7.2.2017 14.12
Tiedote 55/2017

Pääministeri Juha Sipilä puhui tekoälyn mahdollisuuksista Suomelle tiistaina 7. helmikuuta Säätytaloon koolle kutsumassaan seminaarissa. Pääministeri totesi, että tekoäly on yksi nopeimmin kasvavista globaaleista teknologioista. Sen vaikutukset tulevat olemaan valtavia. Pääministerin mielestä tarvitaan visio: Suomi haluaa olla tekoälyssä maailman ykkönen.

Pääministeri sanoi, että tekoälyn yhteiskunnallinen ja hyvinvointia tukeva hyödyntäminen edellyttää paitsi uutta osaamista, myös uudenlaista ajattelua, ennakoivia päätöksiä ja pelisääntöjä sekä muutoskykyisiä työmarkkinoita.

”Tekoälyn kehittäminen ja hyödyntäminen on ollut suhteellisen kapeilla harteilla. Nyt lähdemme niitä määrätietoisesti leventämään. Ensimmäinen askel on ymmärryksen lisääminen tekoälyn mahdollisuuksista”, pääministeri sanoi.

Pääministerin mukaan seuraavaksi pitää käynnistää keskustelut asiasta koko Suomessa ja ryhtyä töihin. ”Kaiken tämän rinnalla kartoitetaan koko ajan lainsäädäntöä mahdollistavaksi. Kokeiluja ja alustoja on muutettava koko ajan. Liikennekaari on tästä hyvä esimerkki. Tähän pitää poliittisten päättäjienkin tottua ja oppia. Pohjoismaat ovat valmiita tähän. Pohjoismaista on tehtävissä yhdessä riittävän suuri markkina-alue uusille tuotteille. Suomen on näytettävä suuntaa”, pääministeri sanoi.

Pääministeri muistutti, että meidän on tehtävä myös tekoälysovelluksia, jotka puhuvat ja ymmärtävät suomea ja ruotsia. ”Se on myös digitaalisten palveluiden ehdoton edellytys. Tämä on siis yksi haasteemme.”

Valtioneuvoston kanslia järjesti tiistaina 7. helmikuuta pidettävän Suomalaisen hyvinvoinnin puolesta -seminaarin yhdessä tekoälyn suomalaista yhteistyöfoorumia kokoavan Äly On Tekoja -projektin kanssa. Projekti on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Tekoäly on myös yksi teema valtioneuvoston tulevaisuusselonteon valmistelussa, joka pohtii työn murrosta ja tulevaisuutta.

Lisätietoja seminaarista: Tekoälyseminaari luotaa Suomen tulevaisuutta, valtioneuvoston kanslian tiedote 1.2.2017 

Seminaaria voi seurata suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa vn.fi/live ja twitterissä tunnisteella #tekoäly