Hyppää sisältöön

Lakiehdotus perustulokokeilusta eduskunnan käsiteltäväksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2016 13.41
Tiedote 178/2016

Hallitus esittää perustulokokeilun toteuttamista. Vuosina 2017 ja 2018 toteutettavan perustulokokeilun tavoitteena on arvioida voidaanko perustulon avulla uudistaa sosiaaliturvaa siten, että erityisesti työn tekemiseen liittyvät kannustinloukut vähenisivät.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 20. lokakuuta. Hallituksen esitys liittyy valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen. Kokeilua koskevan lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2017.

Perustulokokeilun ensimmäisen vaiheen on tarkoitus alkaa ensi vuoden alusta. Perustulokokeilua selvittäneen tutkijakonsortion työ valmistuu lopullisesti marraskuussa. Sen jälkeen hallitus tekee linjauksia kokeilun toisesta vaiheesta ja mahdollisesta laajentamisesta, joka voitaisiin toteuttaa vuoden 2018 alusta.

Perustulokokeilun ensisijainen tavoite liittyy työllisyyden edistämiseen. Kokeilun tavoitteena olisi saada seurantatutkimukseen perustuva vastaus siihen, edistääkö perustulo työllistymistä. Kokeilun toteuttamisesta vastaisi Kela.

Kokeiluun otettaisiin mukaan Kelan työttömyysturvaetuuksia saavat tietyin rajauksin. Kohdejoukosta poimittaisiin satunnaisotannalla 2 000 hengen kokeiluryhmä. Kokeiluun osallistuminen olisi pakollista, jotta kokeilusta saatavat tulokset eivät olisi vääristyneitä. Perustulon tasoksi esitetään 560 euroa kuukaudessa. Koska kyseessä olisi pakollinen kokeilu, alimman kokeiltavan perustulon taso tulisi asettaa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan tasoa vastaavaksi. Perustulo olisi saajalleen verovapaata tuloa. Perustulon maksaisi Kela.

Perustulon vaikutuksia arvioitaessa kokeiluryhmää verrattaisiin verrokkiryhmään, joka koostuisi niistä kohdejoukkoon kuuluvista, jotka eivät saa perustuloa.

Kokeilun kohdejoukkoon eivät kuuluisi sellaiset ryhmät, joiden työllisyystilanteen parantamista perustulolla ei tavoitella, kuten vanhuuseläkkeellä olevat tai opiskelijat. Opiskelijoiden ensisijainen tavoite on tutkinnon suorittaminen.

Perustulokokeilu on osa hallituksen palvelut asiakaslähtöisiksi kärkihankkeita. Perustulokokeilu on myös osa hallituksen tavoittelemaa kokeilukulttuurin toteuttamista.

Lisätietoja

hallitusneuvos Esko Salo, p. 0295 163422, [email protected]
johtaja Liisa Siika-aho p. 02951 63085, [email protected]

Tiedote: Ministeri Mattila ja Vehviläinen:Perustulokokeilu avaa tietä 2020-luvun sosiaaliturvalle