Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi alkoholilaki eduskunnan käsiteltäväksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 14.9.2017 13.45
Tiedote 117/2017

Hallitus antoi 14. syyskuuta eduskunnalle hallituksen esityksen alkoholilain kokonaisuudistukseksi. Eduskunta käsittelee lakiehdotusta syysistuntokauden ajan. Lain voimaantulo ratkaistaan eduskuntakäsittelyn aikana.

Kokonaisuudistuksessa vuodelta 1994 oleva alkoholilaki ja sen nojalla annetut 13 asetusta kootaan mahdollisimman kattavasti yhteen lakiin.  Tavoitteena on ollut löytää tasapaino alkoholin aiheuttamien kansanterveydellisten haittojen vähentämisen ja elinkeinoelämän tarpeiden huomioon ottamisen välillä.

Lain pääperiaate on ehkäistä alkoholihaittoja. Alkon vähittäismyyntimonopoli säilyisi, samoin alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua koskeva lupajärjestelmä. Osana norminpurkua uudesta laista purettaisiin useita erityisesti ravintola-alaa kuormittaneita vanhentuneita ja kankeita säännöksiä.

Alkoholilain uudistuksen lisäksi hallitus valmistelee budjettiriihen päätösten mukaisesti alkoholiverotukseen 100 miljoonan euron korotuksen, jonka tavoitteena on ehkäistä alkoholihaittoja. Tätä uudistusta valmistelee valtiovarainministeriö.

Uuden alkoholilain olennaisimmat muutokset

Jatkossa kaupoissa, kioskeissa ja huoltamoilla myytäisiin nykyistä vahvempia alkoholijuomia: A-olutta, nykyistä vahvempia siidereitä ja kaikkia väkevistä alkoholijuomista valmistettuja long drink-juomia 5,5 tilavuusprosentin vahvuuteen saakka.

Ravintoloiden aukioloajat vapautettaisiin täysin – samaan tapaan kuin kauppojen aukioloajat vapautettiin vuoden 2016 alusta lukien. Anniskeluaika päättyisi jatkossakin klo 01.30, mutta anniskelua saisi jatkaa ravintolan omalla ilmoituksella enintään klo 04.00:ään.

Nykyisistä anniskelupaikkojen A-, B- ja C- anniskeluluvista luovuttaisiin. Jatkossa yhdellä luvalla saisi anniskella kaikkia alkoholijuomia. Myös ravintoloiden vastaavien hoitajien pätevyysvaatimuksia kevennettäisiin.

Uutena asiana alkoholilaissa määriteltäisiin käsityöläisoluet, joita niiden valmistajat saisivat myydä suoraan valmistuspaikalta. Pienen panimon tuotteena (ns. käsityöläisoluena) pidettäisiin lähtökohtaisesti maltaista käymisen avulla valmistettuja vahvuudeltaan enintään 12-prosenttisia alkoholijuomia.

Anniskelupaikat voisivat myös myydä alkoholijuomia asiakkaiden mukaan otettavaksi kauppojen tapaan normaalien vähittäismyynnin sääntöjä noudattaen.

Alkoholijuomaostoksista ei enää saisi kaupan tarjoamia bonuksia tai ostohyvityksiä.  Säännös koskisi myös ulkomailla tai laivoilla ostettuja alkoholijuomia, joista ei siis enää saisi bonuksia suomalaisen kaupan etukortilla. Vastaavat säännökset koskevat jo nyt tupakkatuotteiden myyntiä.

Alkoholin ulkomailta tapahtuvaa etämyyntiä koskeva säännös jätettäisiin nykyiseen muotoonsa eli etämyynti olisi jatkossakin kielletty. Kun etämyynnin kieltoa koskeva EU-tuomioistuimessa ollut oikeustapaus (C-198/2014 Visnapuu) ratkaistaan korkeimmassa oikeudessa, säännöstä tarkastellaan uudestaan.

Lisätietoja:

Hallitusneuvos Ismo Tuominen, p. 0 2951 63341, [email protected]

 
Sivun alkuun