Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto asetti toimikunnan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 29.12.2016 14.50
Tiedote 256/2016

Valtioneuvosto on asettanut uuden toimikunnan naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi. Asia liittyy Euroopan neuvoston yleissopimukseen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus).

Toimikunnan puheenjohtaja on sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee ja varapuheenjohtaja johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriöstä. Toimikunnassa ovat edustettuina eri ministeriöt ja niiden hallinnonalojen asiantuntijalaitokset. Lisäksi kansalaisjärjestöjä kuullaan asiantuntijoina, ja ne ovat edustettuina toimikunnan eri jaostoissa. Toimikunnan toimikausi on nelivuotinen, 1.1.2017–31.12.2020 ja se toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.

Istanbulin sopimus tuli Suomessa voimaan 1. elokuuta 2015. Suomen on sopimuksen osapuolena asetettava virallinen laaja-alainen ja poikkihallinnollinen toimielin yhteen sovittamaan työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa vastaan.  Toimikunta vastaa sellaisten toimintaperiaatteiden ja toimien yhteensovittamisesta, täytäntöönpanosta, seurannasta ja arvioinnista, jotka on tarkoitettu kaikkien sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Tarkoitus on, että väkivalta otettaisiin nykyistä helpommin puheeksi ja että siihen päästäisiin siten puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Toimikunta sovittaa yhteen eri hallinnonalojen toimia, kuten tutkimuksia, naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi. Työhön kuuluu esimerkiksi suunnitelman laatiminen Istanbulin sopimuksen toimeenpanemiseksi Suomessa.

Tähän asti lähisuhdeväkivaltaa koskevia kysymyksiä on koordinoinut Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn poikkihallinnollinen virkamiestyöryhmä, joka lopettaa työnsä vuodenvaihteessa.

Lisätietoja:

lakimies Laura Terho, p. 02951 63550, [email protected]

 
Sivun alkuun