Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta (verkon neutraliteetti)
LVM083:00/2015 Säädösvalmistelu
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero LVM083:00/2015
Asianumerot LVM/2242/03/2015
Asettaja liikenne- ja viestintäministeriö
Toimikausi/aikataulu –
Asettamispäivä
Lainvalmistelu
Hallituksen esitys-
Hyväksytty säädös-
Yhteyshenkilö
sini wiren, Viestintäneuvos
[email protected]
Tavoitteet ja tuotokset
Hankkeen tavoitteena on tehdä verkon neutraliteettia koskevasta EU-asetuksesta 2015/2120 (ns. TSM-asetus) johtuvat muutokset.
Hankkeesta johtuvia vaikutuksia arvioidaan osana sidosryhmäkuulemisia. Yleisesti ottaen asetuksen voidaan katsoa olevan pääpiirteittäin samansuuntainen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön kanssa, mutta joitakin muutoksia se tuo esimerkiksi internetyhteyspalvelun sisältämien liittymien tuotteistamisen ja viestintäpalvelusopimusten sisällön sääntelyyn ja sitä kautta teleyritysten toimintaan ja palveluntarjoajien ja loppukäyttäjien asemaan.
Arvio hankkeen odotettavissa olevista käytännön vaikutuksista (taloudelliset vaikutukset, yritysvaikutukset, vaikutukset käyttäjien oikeuksiin) kuitenkin tarkentuu vasta asetuksen soveltamiskäytännön myötä. Soveltamiskäytäntöä tulee vahvasti ohjaamaan EU:n sähköisen viestinnän viranomaisten yhteistyöelimen BEREC:n soveltamisohjeet, jotka annetaan vasta elokuussa 2016. Viestintävirasto ei tässä vaiheessa ole ottanut soveltamista koskeviin kysymyksiin yksityiskohtaista kantaa.
Lähtökohdat
Vaihtoehtoisia sääntelykeinoja ei käytännössä ole. Verkkoneutraliteetista on 29.11.2015 tullut voimaan EU-asetus (EU) 2015/2120, jota on sovellettava 30.4.2016 alkaen. Asetus on suoraan ja sellaisenaan sovellettavaa lainsäädäntöä ja sen kanssa ristiriitainen kansallinen lainsäädäntö on kumottava.
EU-asetusta on kesästä 2013 alkaen käsitelty tiiviissä sidosryhmätyössä LVM:n johtaman seurantaryhmän sekä EU19-viestintäjaoston kokousten ja muiden kuulemisten kautta, ja myös asetuksen vuoksi tehtävä kansallinen säädöshanke tullaan toteuttamaan vastaavan periaatteen mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa joulukuussa 2015 LVM:n tarkoituksena on toimittaa laajalle lausuntokierrokselle arviomuistio, jossa on taustatietona kuvattu EU-asetuksen sisältöä sekä voimassa olevaa kansallista verkkoneutraliteettisääntelyä ja esitetty ehdotukset asetuksen johdosta tehtäviksi muutoksiksi tietoyhteiskuntakaareen.
Arviomuistiossa ehdotetaan verkon neutraliteettia koskeva tietoyhteiskuntakaaren 110 § kokonaan kumottavaksi ja viestintäpalvelusopimusten sisältöä koskeva 108.2 § osin kumottavaksi (internetyhteyspalvelun tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin ilmoittamista koskevan velvoitteen osalta). Lisäksi asetuksen johdosta on säädettävä kansallisesti verkkoneutraliteettisäännöksien rikkomisen seuraamuksista (ehdotetaan viittauksen lisäämistä 304 §:n) ja Viestintäviraston määräyksenantovaltuuksista (ehdotetaan uutta pykälää). Tarkemmat muutosehdotukset selviävät hankkeen edetessä.
Tässä säädöshankkeessa tai muutoin on myös arvioitava EU-asetuksen vaikutusta lapsipornografian levittämisen estotoimista annettuun lakiin (1068/2006).
Lausuntokierrokset ja kuuleminen
-
Nokian lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen PDF
26.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
25.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
Oy LM Ericsson Ab:n julkinen lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen PDF
22.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
Elisan lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen PDF
22.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
20.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
19.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
Kuluttajaliiton lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen LVM083:00/2015 PDF
19.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
19.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
19.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
FiCom ry:n lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen LVM083:00/2015 PDF
19.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
19.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
Ylen lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen LVM083:00/2015 DOCX
18.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
18.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
18.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
Viestintäviraston lausunto; Verkon neutraliteettia koskevan lainsäädännön muuttaminen LVM083:00/2015 PDF
15.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
4.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
18.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö/Viestintäpolitiikan osasto/Viestintäverkot
-
15.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö/Viestintäpolitiikan osasto/Viestintäverkot
Muut asiakirjat ja muistiot
-
Nokian lausunnon liite Vendor input BEREC Net Neutrality guidelines January 2016 PDF
26.1.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö/Yleinen osasto/Hallintoyksikkö
-
En bilaga till begäran om yttrande: EU-förordning 2015/2120 PDF
18.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö/Viestintäpolitiikan osasto/Viestintäverkot
-
15.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö/Viestintäpolitiikan osasto/Viestintäverkot
-
Muistion liite: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2120 (ns. TSM-asetus) PDF
14.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö/Viestintäpolitiikan osasto/Viestintäverkot
Asettaminen ja organisointi
-
Säädöshankepäätös DOCX
14.12.2015
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
wiren, sini
Viestintäneuvos
liikenne- ja viestintäministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
12.6.2017 –
Tiedot tuottaa ministeriöiden Hankeikkuna - valtioneuvoston sisäinen hankehallinnan palvelu. Toivomme palautetta osoitteeseen info.hankeikkuna(at)gov.fi.
Hankeikkunan avoin rajapinta
api.hankeikkuna.fi