”Kävin ja kuulin 2" -kirja kokoaa suomalaisdiplomaattien pohdintoja ja analyysejä 90 vuoden takaa
Suomalaisdiplomaattien poliittista raportointia 1930-luvulla ja toisen maailmansodan aikana kokoava kirja ”Kävin ja kuulin 2” on julkaistu. Ulkoministeriön tutkija Jussi Pekkarinen paneutuu uusimassa teoksessaan vuosiin 1933-1945. Suomen lähettiläät kuvaavat raporteissaan muun muassa, kuinka itsevaltiaat Saksassa, Italiassa ja Neuvostoliitossa syöksevät Euroopan sotaan. Arkistoraporteista paljastuu demokratioiden voimattomuus diktatuurien edessä sekä lähettiläitä arveluttava kysymys: voiko liittolaisiin tukeutua tositilanteessa?
Ulkoministeriön tutkijan Jussi Pekkarisen kirjoittama ”Kävin ja kuulin 2” on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle ”Kävin ja kuulin 1” -kirjalle, joka käsitteli vasta itsenäistyneen Suomen edustustoverkon ja ulkomaanraportoinnin käynnistymistä vuodesta 1918 aina vuoteen 1933.
1930-luvulle tultaessa suomalainen diplomaattikunta oli ammattimaistunut ja lähettiläät tuottivat säntillisesti raportteja maailmalta Suomen valtionjohdon päätöksenteon tueksi.
Lähettiläiden raporteissa pohditaan ydinkysymyksiä, jotka tuntuvat hyvin ajankohtaisilta nykyajassa. Mistä tukea ja turvaa on tarvittaessa saatavilla? Voiko sopimuksiin ja liittolaisten apuun luottaa?
Näin sodan mahdollisuudesta varoittaa Suomen Varsovan-lähettiläs K. G. Idman lokakuussa 1938.
”Valtiot eivät täytä sitoumuksiaan ryhtymällä sotaan, jos se ei ole niiden omien etujen mukaista. Jos olosuhteet tuntuvasti muuttuvat, katsovat ne olevansa vapaat sitoumuksistaan. Tämä ei ole mitään uutta, vaan näin on aina ollut ‒ ‒ Garantiojen ja allianssien mahdollisuuteen turvata jotain valtiota ei siis voi sokeasti luottaa.”
Suomen Rooman-lähettiläs Rafael Erich pohti samana vuonna suurvaltojen toimintaa. Diktatuurit ovat Erichin mukaan yleensä nälkäisiä – demokratiat kylläisiä.
”Nälkäisten valtioiden saaliinhimo ja kylläisten valtioiden useimmiten todettavissa oleva pyrkimys kaikin mokomin estää sodan puhkeaminen saattaa käydä pienille valtioille sangen kohtalokkaaksi. Nämä valtiot voivat liiankin helposti joutua joko hyökkäyksen – pikemmin peitellyn kuin avoimen – tai rauhan pelastamiseksi tehdyn kaupanteon kohteeksi.”
Suomen Ankaran-lähettiläs Aarno Yrjö-Koskinen oli talvisodan jälkeen samoilla linjoilla analysoidessaan sopimusten ja takuiden merkitystä.
”Voima ja oma etu muodostavat mahtavien ainoan kansainvälisen oikeusnormin ja sanelevat toimintaohjelman. Sopimuksia noudatetaan vain niin kauan kuin niistä on hyötyä.”
Ulkoministeriön raporttiarkistosta voi lukea lähettiläiden alkuperäisiä ulkomaanraportteja vuosilta 1918-1945.
Teksti: Karoliina Romanoff