Hyppää sisältöön

Talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi merituulivoimaa varten vuokrattavien yleisten vesialueiden huutokauppamallia

maa- ja metsätalousministeriötyö- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.12.2021 11.44
Tiedote 710/2021

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 8.12.2021 esitystä huutokauppamalliksi, jota on tarkoitus soveltaa Metsähallituksen hallinnassa olevien yleisten vesialueiden vuokraamisessa yrityksille merituulivoiman hankekehitykseen ja -rakentamiseen. Esityksellä pyritään vauhdittamaan merituulivoiman markkinaehtoista kehitystä.

Tuulivoiman teknologinen kehitys on ollut viime vuosina voimakasta, ja Suomeen rakennetaan tällä hetkellä markkinaehtoisesti huomattavia määriä maatuulivoimaa. Merituulivoiman rakentaminen markkinaehtoisesti ei ole ollut toistaiseksi Suomessa kannattavaa, mutta kannattavuuden odotetaan parantuvan lähivuosina muun muassa teknologiakehityksen ansiosta. Toimijoiden kiinnostus Suomen merialueita kohtaan on siksi kasvanut ja suuntautuu myös valtion maita ja vesiä hallinnoivan Metsähallituksen hallinnassa oleville vesialueille.  

Uusia tuulivoimahankkeita tarvitaan myös Suomen ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen, ja tuulivoiman ja muun uusiutuvan energian rooli energialähteenä on siksi kasvamassa merkittävästi. Myös Euroopan unioni on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita jäsenmaiden merituulivoimakapasiteetin kehitykselle.

”Tarvitsemme tulevina vuosikymmeninä runsaasti lisää puhdasta sähköä teollisuuden ja koko yhteiskunnan tarpeisiin. Onkin ensiarvoisen tärkeätä luoda selkeä ja ennakoitava sääntely-ympäristö tulevia merituulivoimainvestointeja varten”, korostaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Ministerivaliokunnan puoltama toimintamalli toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita sekä Metsähallituksen omistajapoliittisia linjauksia, joiden mukaan Metsähallituksen tehtäviin kuuluu myös toimintaedellytysten luominen yritystoiminnalle. Esitys toteuttaa myös Suomen kansainvälisiä sitoumuksia ja ottaa huomioon sekä ympäristönäkökohdat että vastuullisuus- ja ympäristöriskien hallinnan. Myös kauppamerenkulun ja kansallisen puolustuksen toimintaedellytykset on otettu esityksessä huomioon. 

Huutokauppamalli ei koske Ahvenanmaan maakuntaa, eikä aluevesien ulkopuolelle sijoittuvia merituulivoimahankkeita Suomen talousvyöhykkeellä. Talousvyöhykkeen toimintamalli tarkentuu myöhemmin.

Huutokaupattavat alueet valitaan yhteiskunnan kokonaisetu huomioiden

Metsähallitus tekee aluksi vesialueita koskevia esiselvityksiä ja valitsee näiden perusteella huutokaupattavat alueet yhteiskunnan kokonaisetu huomioiden. Hankkeen merkityksestä riippuen valtioneuvosto tai talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyy vuokrattavat alueet ja huutokaupan ehdot ennen huutokaupan käynnistämistä. Ne voivat myös asettaa vähimmäishintoja alueista perittävälle vuokralle. Huutokauppa ei sisällä taloudellisen tuen myöntämistä prosessin voittaville toimijoille.

”Merituulivoimaa varten vuokrattavien vesialueiden huutokauppamalli on luotu Metsähallituksen maatuulivoimahankkeista saamien kokemusten pohjalta yhdessä ministeriöiden ja muun hallinnon sekä energia-alan toimijoiden kanssa”, kertoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Metsähallituksen roolina on toimia vain hankkeiden edistäjänä. Huutokaupan voittaja vastaa muun muassa tarvittavien lupien hakemisesta ja voi sopimusten allekirjoittamisen jälkeen kehittää aluetta itselleen tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Alueista peritään huutokaupassa määräytyvää vuokraa, joka perustuu hankekehitys- ja rakennusvaiheissa alueen pinta-alaan ja tuotantovaiheessa ensisijaisesti tuotetun sähkön määrään. Alueen vuokraamisesta päättää huutokaupan jälkeen valtioneuvosto tai talouspoliittinen ministerivaliokunta.  

Huutokaupan voittaja tai voittajat saavat yksinoikeuden hankekehitykseen, rakentamiseen tarvittavien lupien hakemiseen, merituulivoiman rakentamiseen sekä sähkön tuottamiseen kyseisellä merialueella. Koska merituulivoimahankkeiden suunnittelu ja luvitus kestää jopa 5–10 vuotta, hankekehitys on tärkeää aloittaa riittävän ajoissa ja kehitysvastuu siirtyy toimijalle tai toimijoille jo aikaisessa vaiheessa. 

Ensimmäinen huutokauppa toteutetaan arviolta vuosina 2023–2024 ja se käsittää 3-4 merituulivoimalle soveltuvaa aluetta. 

Lisätiedot:
Maa- ja metsätalousministeriö: neuvotteleva virkamies Leena Arpiainen, p. 029 516 2238
Työ- ja elinkeinoministeriö: erityisasiantuntija Outi Vilén, p. 050 475 7725
Valtiosihteeri Jukka Ihanus, p. 0295 047 259

Sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]