Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Arviointityökalut apuna hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistoimenpiteiden kustannusten ja vaikutusten ennakoinnissa

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintasosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2021 8.53
Tiedote 519/2021

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiseen kohdistuvia arviointityökalujen kehittäminen on tarpeen, jotta niitä voidaan hyödyntää suunnittelussa ja päätöksenteossa lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Näin todetaan Turun yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijoiden valtioneuvostolle toteuttamassa tutkimushankkeessa.

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen vaikuttavuuden arviointi on välttämätöntä resurssien oikein kohdentamiseksi. Arviointityökalut auttavat kohdentamaan ja täsmentämään hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen toimia. Siten ne toimivat tiedolla johtamisen ja toimintastrategioiden suunnittelun välineinä.

Hankkeessa tunnistetut kansainväliset arviointityökalut kohdistuvat kansanterveyteen ja elintapoihin, sosiaaliseen ja alueelliseen hyvinvointiin ja turvallisuuteen, sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen. Arviointityökalun kohteet ovat yhdenmukaisia niin WHO:n asettamien kuin suomalaisten sosiaali- ja terveyspoliittisten painopisteiden kanssa. Kuitenkin moniin keskeisiin sisältöalueisiin, kuten mielenterveyteen tai lapsiperheiden ja paljon palveluja käyttävien kohderyhmiin, ei arviointityökaluja ole käytettävissä. Kansainvälisten arviointityökalujen käyttö edellyttää niiden kontekstisidonnaisuuden huomiointia. Erilaisen palvelurakenteen, painopisteiden, rahoituspohjan tai ajallisen etäisyyden vuoksi tunnistetut työkalut tai niiden osat eivät välttämättä suoraan sovellu suomalaiseen kontekstiin.

Arviointityökalut kohdistuvat tiettyjen teemojen sisällä pistemäisesti yksittäisiin toimintoihin, kuten tupakoinnin lopettamiseen. Näiden arviointityökalujen vahvuus on, että niitä voi hyödyntää osana prosessimaista hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen toimenpiteiden suunnittelua. Riskinä on, että ne muodostavat hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen laaja-alaisuuteen nähden pirstaleisen kokonaisuuden. Lisäksi on huomioitava edistämistoimien vaikutusten viive ja hitaus sekä intervention ulkopuolelta vaikuttavat tekijät, joita arviointityökalulla ei tavoiteta.

Arviointityökalujen näyttöönperustuvuus ja niiden kehittäminen monialaisesti ja poikkihallinnollisesti ovat edellytyksiä arviointityökalujen luotettavalle ja tarkoituksenmukaiselle käytölle. Kehittämiseen käytettävän pohjatiedon tulee olla saatavilla alueellisista tai kansallisista rekistereistä ja tietoaltaista tai kerättävissä osana päivittäistä työtä. Arviointityökalujen tulee olla myös käytettäviä ja vapaasti saatavilla.

Hankkeessa tunnistetuissa arviointityökaluissa keskiössä on yksilön toiminta. Tulevaisuudessa interventioita ja arviointityökaluja on tarpeen suunnata myös rakenteellisiin tekijöihin esimerkiksi verotuksen vaikutusten arvioimiseksi.

Hankkeessa toteutettiin kansainvälinen systemoitu kirjallisuuskatsaus, verkkohaut, asiantuntijapaneeli sekä menestysanalyysi.

Lisätietoja: yliopistotutkija, dosentti Mari Kangasniemi p. 050 470 4285, mari.kangasniemi(at)utu.fi sekä neuvotteleva virkamies Heli Hätönen p. 0295 163 326, heli.hatonen(at)stm.fi

Valtioneuvoston yhteisellä selvitys- ja tutkimustoiminnalla (VN TEAS) tuotetaan tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toiminnan tueksi. Sen toimintaa ohjaa valtioneuvoston vuosittain vahvistama selvitys- ja tutkimussuunnitelma. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä.

 
Sivun alkuun