Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallituksen esitys
Päätös EU:n omista varoista eduskuntaan hyväksyttäväksi

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 28.1.2021 13.35
Tiedote
EU:n neuvoston rakennus.

Omien varojen päätös määrittelee EU-budjetin rahoittamisen vuosina 2021–2027. Hallitus esittää, että eduskunta hyväksyisi päätöksen.

Omien varojen päätös on osa EU:n monivuotista rahoituskehystä koskevaa ratkaisua, joka määrittelee EU:n tulot ja menot vuosille 2021–2027. EU:n neuvosto hyväksyi omien varojen päätöksen joulukuussa. Kaikkien jäsenvaltioiden on hyväksyttävä päätös kansallisesti, jotta se tulisi voimaan taannehtivasti tämän vuoden alusta. 
 
Omien varojen päätös luo EU-budjettiin kokonaan uuden tulonlähteen: kierrättämättömään muovipakkausjätteeseen perustuvan kansallisen rahoitusosuuden. Tämän oman varan osuus unionin rahoituksesta on jatkossa noin 3–4 prosenttia. Uudistus hyödyttää Suomea, sillä se pienentää kansallisesta talousarviosta maksettavaa jäsenmaksuosuutta.

Lisäksi päätös yksinkertaistaa arvonlisäveroperusteista omaa varaa, mikä on Suomelle taloudellisesti edullista. Joillekin jäsenvaltioille annettavat maksualennukset jatkuvat uudella kaudella, mutta järjestelmä yksinkertaistuu ja alennusten kokonaismäärä pienenee huomattavasti edellisestä kaudesta. 

Kokonaisuudessaan Suomen maksut kasvavat uudella kaudella noin 4 prosenttia, kun keskimäärin jäsenvaltioiden maksut nousevat noin 10 prosenttia.

Elpymisväline vauhdittaa talouskasvua ja uudistumista

Omien varojen päätös antaa Euroopan komissiolle valtuuden ottaa 750 miljardia euroa lainaa elpymisvälineen rahoittamiseksi. Elpymisvälineen rahoituksella unioni vauhdittaa EU-alueen talouden toipumista koronakriisistä ja edistää jäsenvaltioiden rakenteellisia uudistuksia.

Suomi toteuttaa kestävän kasvun ohjelman elpymisvälineen rahoituksella.

Lisätietoja:

Budjettineuvos Panu Kukkonen, puh. 02955 30134, panu.kukkonen(at)vm.fi
Valtiovarainministerin erityisavustaja Riikka Pakarinen, puh. 040 580 0833, riikka.pakarinen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun