Haku
- Fess-haku
Näytetään tulokset 1 - 20 / 2 095
-
6 Kasvun kaava Suomi tarvitsee kasvavia yrityksiä, investointeja, korkeaan osaamiseen perustuvaa kestävää talouskasvua ja uudistumiskykyä. Hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta investointeja houkutteleva maa ja nostaa yrittäjyyden ja omistajuu...https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelman-seuranta/6-kasvun-kaava
-
4.6.2026 | Kasvusta, kilpailukyvystä ja elinvoimasta puhutaan Suomessa enemmän kuin pitkään aikaan. Kasvua tarvitaan. Kasvu ei synny yksittäisistä päätöksistä, vaan rohkeudesta uudistua ja kyvystä tehdä se yhdessä. Kun yritysten TKI-toiminta vahvistuu, syntyy uusia tuotteita, tuottavuutta, vientiä ja työpaikkoja. Asiantuntijat Jan Blomberg ja Mika Pikkarainen varmistavat kolumnissamme, että kasvun edellytyk...https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/vastuu-kasvusta-on-yhteinen
-
10.6.2026 | Työ- ja elinkeinoministeriön uudessa VN Tutkiva -hankkeessa luodaan malli Suomen avaruustoimialan kansainvälisesti kilpailukykyiselle kasvun ja riskienhallinnan ekosysteemille. Tutkimuksen toteuttaa Pellervon taloustutkimuksen johtama konsortio, jossa ovat mukana myös Aalto-yliopisto ja Vaasan yliopistohttps://valtioneuvosto.fi/-/1410877/avaruustoimialan-kasvua-ja-riskienhallintaa-selvittava-tutkimushanke-kaynnistyy
-
8.6.2026 | Tutkimus- ja innovaationeuvosto katsoo, että globaali kilpailutilanne vaatii entistä määrätietoisempaa työtä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kärjessä pysymiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K) rahoituksen vahvistamisen ohella on jatkettava laaja-alaisesti toimintaympäristön kehittämistä ja innovaatioiden käyttöönoton tukemista. Pääministeri Petteri Orpon johtama neuvosto teki toukokuun lopussa johtopäätöksiä Suomen TKI-politiikan tarvitsemista jatkoaskelista.https://valtioneuvosto.fi/-/tutkimus-ja-innovaationeuvosto-osaamispohjainen-kasvu-suomen-lapileikkaavaksi-strategiaksi
-
17.6.2026 | Turvalliset ja toimintavarmat viestintäverkot ovat yhteiskunnan toimivuuden, huoltovarmuuden, investointien ja datatalouden kasvun perusta. Viestintäverkkojen toimivuus vaikuttaa kansalaisten arkeen, yritysten toimintaedellytyksiin ja viranomaisten kykyyn hoitaa tehtävänsä myös häiriötilanteissa.https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/viestintaverkkojen-kokonaiskuva-valmistunut-laadukkaat-yhteydet-turvallisuuden-ja-kasvun-perustana
-
30.4.2026 | Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt selvityshankkeen, jossa suuryritykset arvioivat kasvun ja aktiivisen omistajuuden tärkeimpiä keinoja. Hanke tunnistaa toimia, joilla voidaan vahvistaa suuryritysten kasvuedellytyksiä ja Suomen talouden kasvua. Hankkeen toteuttavat Laurea-ammattikorkeakoulu Oy ja NIBS-ajatushautomo.https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/selvityshanke-kartoittaa-suuryritysten-kasvun-keinoja
-
30.4.2026 | Suomen talouden toipuminen viivästyy edelleen Lähi-idän kriisin seurauksena. Julkisen talouden alijäämä syvenee ja pysyy suurena, arvioi valtiovarainministeriö 30. huhtikuuta julkaisemassaan talousennusteessa.https://valtioneuvosto.fi/-/10623/energian-hinnan-nousu-hidastaa-talouden-kasvua
-
27.4.2026 | Seuraavan hallituskauden valinnat määrittävät, miten pärjäämme globaalissa kilpailussa, miten työllisyys kehittyy ja miten onnistumme ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Näihin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia yhdellä toimijalla. Siksi tarvitsemme teidät mukaan.https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/etsitaan-yhdessa-mahdollisuudet-suomen-kasvulle
-
9.6.2026 | Maa- ja metsätalousministeriön virkakunta esittää kokonaisnäkemyksen maa- ja metsätalouden, ruokajärjestelmän ja luonnonvarojen kehittämisestä kaudelle 2027–2031. Puheenvuoro korostaa alkutuotannon merkitystä kansantaloudelle, huoltovarmuudelle ja kokonaisturvallisuudelle.https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/maa-ja-metsatalousministerion-virkakunnan-puheenvuoro-alkutuotanto-huoltovarmuus-ja-kestava-kasvu-keskioon-tulevalla-hallituskaudella
-
4.6.2026 | Valtioneuvoston yrittäjyyden edistämisen työryhmän 20.5.2026 kokouksen vieraana oli Etlan tutkimusneuvonantaja, taloustieteiden tohtori Petri Rouvinen. Alustuksessaan hän kävi läpi yrittäjyyttä edeltävää valikoitumisprosessia ja yritysten kasvun keskeisiä edellytyksiä.https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/yrittajyyden-edellytykset-ja-kasvun-esteet-keskustelussa-valtioneuvoston-yrittajyyden-edistamisen-tyoryhmassa
-
29.5.2026 | Suomen tutkimus- ja kehittämistoiminta on vahvistunut viime vuosina, mutta talouden uudistuminen on jäänyt jälkeen keskeisistä verrokkimaista. Tämä käy ilmi uudesta tutkimus- ja innovaationeuvoston sihteeristön T&K-rahoituksen indikaattorien tulosraportista.https://valtioneuvosto.fi/-/indikaattoriraportti-suomen-t-k-toiminta-vahvistuu-uudistuminen-ja-tuottavuuden-kasvu-laahaavat-viela
-
16.6.2026 | Tuoreimmat tilastotiedot kantavat vihdoin viestejä, joita Suomessa on odotettu pitkään: talouskasvu on vauhdittumassa. Alkuvuoden lukujen valossa Suomi kasvoi nopeammin kuin yksikään toinen EU-maa, ja myös laajemmassa OECD-maiden joukossa sijoituksemme oli toiseksi paras. Tämä poikkeuksellisen vahva suoritus on merkki siitä, että suomalaisen talouden perustukset ovat alkaneet jälleen kantaa pitkän hiljaiselon jälkeen. Kasvua viitoittavalla tiellä pitää jatkaa nyt määrätietoisesti.https://valtioneuvosto.fi/-/ek-n-minna-helle-suomi-on-palannut-kasvun-tielle-ja-nyt-tarvitaan-rohkeutta-katsoa-sopeuttamista-pidemmalle
-
5.5.2026 | Kansallinen työelämän kehittämisstrategia vastaa Suomen tarpeeseen lisätä työn tuottavuutta ja työhyvinvointia. Strategian julkistavat suorassa verkkolähetyksessä työministeri Matias Marttinen ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen 2.6.2026 klo 09.00–10.00. Tilaisuudessa kerromme myös strategian todeksi tekemisestä yhdessä toimialan ja koulutuksen edustajien kanssa.https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/tyoelaman-kehittamisstrategia-kasvua-ihmisten-ideoista-rohkeudesta-uudistua-ja-yhteistyosta
-
2.6.2026 | Kansallinen työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2035 on valmistunut. Strategian tavoitteena on vauhdittaa Suomen talouskasvua kehittämällä työelämää niin, että suomalaisista työpaikoista tulee entistä innovatiivisempia, tuottavampia ja hyvinvoivempia. Työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisivat strategian ja sen toteutuksesta kertovan tiekartan 2. kesäkuuta 2026.https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/kasvua-ihmisten-ideoista-rohkeudesta-uudistua-ja-yhteistyosta-tyoelaman-kehittamiseen-on-avattu-lahes-4-milj.-euron-haku
-
22.4.2026 | Pääministeri Petteri Orpon hallitus on sopinut vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmasta. Maailmantalouden ja Suomen julkisen talouden tilanne on haastava. Hallitus on kehysriihessään nostanut työlistalleen uusia täsmätoimia, jotka lujittavat suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen sekä parantavat kasvun ja työllistymisen edellytyksiä.https://valtioneuvosto.fi/-/orpon-hallitus-epavarmuuden-ajassa-tarvitaan-luottamusta-ja-kasvua-vahvistavia-toimia
-
25.6.2026 | Hallitus esittää taksisääntelyn muuttamista koskevan lakiesityksen vahvistamista 25.6.2026. Tavoitteena on lisätä luottamusta taksialaan. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan vaiheittain 1.9.2026 ja 1.1.2027.https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/hallitus-esittaa-taksilain-muutosten-vahvistamista-ensimmaiset-muutokset-voimaan-jo-syyskuussa
-
30.6.2026 | Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt hyvinvointialueille yhteensä 40 miljoonaa euroa valtionavustusta hoidon jatkuvuusmallien kehittämiseen vuosille 2026–2027. Kaikki hyvinvointialueet hakivat ja saavat rahoitusta. Hakemusten yhteenlaskettu summa oli noin 63 miljoonaa euroa, mikä ylitti käytettävissä olevan määrärahan.https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/sosiaali-ja-terveysministeriolta-avustuksia-omalaakari-omatiimi-ja-ammatinharjoittajamallien-kehittamiseen
-
24.6.2026 | Kasvualusta- ja kuiviketuotannon kehittämisohjelman uusi, valtakunnallinen rahoitushaku on avattu ajalle 17.6. – 31.8.2026. Rahoituksen myöntää maa- ja metsätalousministeriö ja ohjelmaa hallinnoi Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus. Hakuun on varattu varoja noin 2 miljoonaa euroa.https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/kasvualusta-ja-kuiviketuotannon-kehittamisohjelman-rahoitushaku-on-avattu
-
Tutkimus: Nuoret viljelijät tavoittelevat kasvua ja kokevat työn merkitykselliseksi - Valtioneuvosto
4.6.2026 | Nuori viljelijä -tutkimuksen mukaan kolme neljästä nuoresta viljelijästä tähtää tilansa kasvattamiseen ja työ maatalousyrittäjänä koetaan merkitykselliseksi. Nuoret viljelijät ovat sitoutuneita työhönsä ja kehittävät tilojaan, mutta kaipaavat päättäjiltä pitkäjänteisyyttä sekä kotimaisen ruoan arvostusta myös kuluttajilta.https://valtioneuvosto.fi/-/1410837/tutkimus-nuoret-viljelijat-tavoittelevat-kasvua-ja-kokevat-tyon-merkitykselliseksi -
26.6.2026 | Selvityksen mukaan keinot selkeyttää liikuntapalvelujen arvonlisäverotusta arvonlisäverolakia muuttamalla ovat rajalliset. Arvonlisäverojärjestelmä soveltuu huonosti liikuntaan kannustamiseen.https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministerio-selvitti-miten-liikunta-alan-toimijoiden-arvonlisaverotusta-voitaisiin-selkeyttaa-liikkumiseen-kannustavaksi