Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi ykköseksi EU:n digivertailussa

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2019 14.44
Tiedote

Suomi nousi kärkeen tämän vuoden DESI-digitalisaatiovertailussa. DESI-indeksi vertailee EU-maiden edistymistä digitalisaation hyödyntämisessä 13 indikaattorin avulla. Suomi nousi kärkipaikalle Ruotsin ja Tanskan ohi: viime vuonna Suomi sijoittui vertailussa kolmanneksi.

Euroopan komission vuotuinen digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) kuvaa kunkin EU-maan digitaalista toimintakykyä ja sen kehitystä. DESI-vertailussa maksimipistemäärä on 100. Suomen pistemäärä on tänä vuonna 69,9, mikä on reilusti enemmän kuin EU-maiden keskiarvo 52,5. Suomi yltää nyt ykkössijalle ensimmäistä kertaa vertailun historiassa. Seuraaville sijoille sijoittuvat Ruotsi, Alankomaat ja Tanska.

”Olemme olleet jo pitkään kärjen tuntumassa. Määrätietoinen ja pitkäjänteinen työ digitalisaation edistämiseksi on nyt tuottanut tulosta. Laaja-alainen yhteistyö yhteiskunnan eri toimijoiden välillä on avainasemassa siinä, miksi olemme nyt tässä, totesi valtiovarainministeriön ylijohtaja, ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen.

”Suomen menestyminen globaalissa toimintaympäristössä riippuu kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen sekä julkishallinnon kyvystä tuottaa, suojata, ymmärtää ja hyödyntää tietoa. Määrätietoisella tietopolitiikalla Suomen on mahdollista toimia edelläkävijänä myös tiedon hyödyntämisessä”, Karjalainen sanoi.

Digitaaliset viranomaispalvelut ja digitaidot Euroopan kärkeä

Suomi suoriutuu erittäin hyvin digitaalisissa viranomaispalveluissa ja digiteknologian hyödyntämisessä.

Korkea osaamistaso on yksi Suomen vahvimpia kilpailuvaltteja: 76 prosenttia väestöstä omaa vähintään perustason digitaidot, mikä on roimasti yli EU-keskiarvon (57 %).

Vaikka kiinteän verkon laajakaistaliittymä on tarjolla lähes jokaiseen kotitalouteen, sen suosio jää Suomessa alle EU:n keskiarvon (Suomi 58 %, EU 77 %). Mobiililaajakaistan käytössä Suomi on EU:n ykkössijalla, kirkkaalla erolla seuraavaan maahan. Liittymätiheys on lähes kaksinkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna.

Yleisestikin ottaen Suomi toimii digitalisaation kärkijoukoissa. Muita digitalisaation kärkimaita ovat muun muassa Ruotsi, Tanska, Iso-Britannia, Alankomaat, Luxemburg, Irlanti, Belgia ja Viro.

Lisätietoa DESI-indeksistä
Suomen maaraportti

Lisätietoja:

Ylijohtaja, ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen, puh. 0295 530165, anna-maija.karjalainen(at)vm.fi

 
Sivun alkuun