Hyppää sisältöön

Työryhmä valmistelee pankkilainsäädännön uudistamista

valtiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 23.8.2024 13.11
Tiedote

Uudistuksen tavoitteena on turvata pankkisektorin ja rahoitusmarkkinoiden vakaus sekä ajantasaistaa kansallinen pankkilainsäädäntö. Valtiovarainministeriön työryhmä valmistelee ehdotuksen lainmuutoksiksi ensi vuoden loppuun mennessä.

Työn taustalla on Baselin pankkivalvontakomitean sääntelystandardien uudistus. Niin sanotun Basel III -uudistuksen tavoitteena on vahvistaa rahoitusmarkkinoiden vakautta pankkisääntelyn ja valvonnan keinoin, jotta vuoden 2008 kaltaiset finanssikriisit pystytään ehkäisemään.

EU on uudistanut pankkilainsäädäntöään Baselin uusimpien standardien pohjalta. Lainsäädäntökokonaisuus sisältää myös uusia elementtejä, joilla tehostetaan pankkivalvontaa ja parannetaan vastuullisuusriskien hallintaa.

Valtiovarainministeriö selvitti tänä ja viime vuonna kansallisen pankkilainsäädännön muutostarpeita ja laati selvityksen pohjalta arviomuistion. Selvityksen lopputuloksena oli, että kansallista pankkilainsäädäntöä olisi perusteltua ajantasaistaa.

EU-lainsäädäntö voimaan ja päivitys kansalliseen sääntelyyn

Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on

  • panna täytäntöön EU:n lainsäädäntöä Suomessa
  • ajantasaistaa kansallista pankkilainsäädäntöä.

Valtiovarainministeriö arvioi aiemmassa muistiossaan myös peruspankkipalvelujen saatavuutta. Tämä työryhmä ei käsittele peruspankkipalveluja, vaan valtiovarainministeriö valmistelee mahdolliset muutokset aihealueen lainsäädäntöön erillisessä hankkeessa.

Uudistus tukee hallitusohjelman tavoitteita

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on ohjelmassaan sitoutunut turvaamaan rahoitusmarkkinoiden vakautta, ennustettavuutta ja kilpailukykyä. Hallitusohjelman mukaan kansallinen lisäsääntely EU:n rahoitusmarkkinasääntelyn päälle minimoidaan.

Työryhmässä on edustajat keskeisistä viranomaisista ja toimialalta. Ryhmän toimikausi alkaa syyskuun alussa ja päättyy ensi vuoden lopussa.

Lisätietoja:
Työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Antti Makkonen, puh. 02955 30013, antti.makkonen(at)gov.fi (tavoitettavissa 2.9. alkaen)
Työryhmän sihteeri, hallitussihteeri Bella Laiho, puh. 02955 30448, bella.laiho(at)gov.fi