Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtakunnallinen etätyösuositus päättyy lokakuun puolivälissä – työpaikoilla voidaan alkaa valmistautua etä- ja läsnätyön yhdistämiseen

sosiaali- ja terveysministeriövaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2021 12.26
Tiedote

Valtiovarainministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat tarkastelleet valtakunnallisen etätyösuosituksen voimassaolon perusteita. Ministeriöt esittävät, että etätyösuositus päättyy 15. lokakuuta. Ministeriöt arvioivat, että siihen mennessä rokotuskattavuus olisi lähellä valtioneuvoston asettamaa tavoitetta. Tämä mahdollistaisi siirtymisen etä- ja läsnätyön yhdistämiseen terveysturvallisesti.  

Epidemiatilanne ja rokotuskattavuus ovat parantuneet koko maassa. Tällä hetkellä rokotuskattavuus ei kuitenkaan vielä ole työikäisen väestön osalta hallituksen uudistetun hybridistrategian mukaisella vähintään 80 prosentin tasolla. Lisäksi tartuntoja todetaan edelleen paljon.   

Paluu työpaikoille voidaan aloittaa jo aiemmin, jos se on riskien arvioinnin ja alueellisen epidemiatilanteen perusteella mahdollista. 

Vastuu terveysturvallisesta työnteosta on työpaikoilla   

Etätyösuosituksen jatkaminen lokakuun puoleen väliin antaa työpaikolle mahdollisuuden joustavaan siirtymiseen lisääntyvään etä- ja läsnätyön yhdistämiseen yhteistyössä henkilöstön kanssa. Kansallisella tasolla etä- ja läsnätyön yhdistämiseen liittyviä näkökulmia pohditaan Työterveyslaitoksen, ministeriöiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Nämä näkökulmat tuodaan esiin muun muassa ohjeistuksissa työpaikoille. 

Valmistelutyön tulokset auttavat työpaikkoja siirtymään kohti uutta arkea. Vastuu terveysturvallisesta työnteosta siirtyy vahvemmin työpaikoille, kun laajaa valtakunnalliseen suositukseen perustuvaa etätyötä puretaan.  Koronavirukselta suojautuminen on edelleen tarpeen huomioida, kun työpaikoilla lisätään läsnätyötä.   

Valtioneuvosto arvioi tammikuussa 2021 eri torjuntatoimenpiteitä ja päätti toimintasuunnitelman laatimisesta ja sen myötä asteittaisesta valmistautumisesta yhteiskunnan avaamiseksi. Osana hybridistrategian toimintasuunnitelmaa ministeriöt saivat tehtäväksi arvioida uudelleen hallituksen antaman valtakunnallisen etätyösuosituksen perusteita ja voimassaoloa syyskuun puoliväliin mennessä. Lisäksi suositeltiin aloitettavaksi välitön kansallinen valmistelutyö siirtymisestä etätyöstä läsnä- ja etätyön yhdistämiseen. 

Ministeriöt hyödynsivät työssään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen arviointeja sekä epidemiologisesta kehityksestä että etätyön vaikutuksista osana koronan torjuntatoimenpiteitä.  

Lisätietoja:   
Ylijohtaja Juha Sarkio, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30031, juha.sarkio(at)gov.fi   
Osastopäällikkö Raimo Antila, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 0295 163 094, raimo.antila(at)gov.fi    

 
Sivun alkuun