Valtiovarainministeri Riikka Purran puhe suurlähettiläskokouksessa

Valtiovarainministeri Riikka Purra puhui ulkoministeriön suurlähettiläskokouksessa Helsingissä maanantaina 26. elokuuta.

Arvoisat suurlähettiläät, hyvät kuulijat,
 
On ilo ja kunnia päästä osallistumaan puhujana suurlähettiläskokoukseen.

Voi olla kliseistä aloittaa korostamalla suurten muutosten aikakautta, mutta teen sen silti. Elämme keskellä sellaisia sekä maailmanpolitiikan että globaalin talouden saralla. Länsi, joka on määrittänyt maailman kehityksen keskeisiä suuntaviivoja 1600-luvulta lähtien, joutuu lähivuosikymmeniä tekemään tilaa niin kutsutun globaalin etelän maille, joiden BKT-osuus maailmantaloudesta ja poliittinen vaikutusvalta tulevat merkittävällä tavalla kasvamaan. Globaalia etelää ei toki pidä kohdella monoliittina, sillä siihen kuuluu isoja demokratioita, kuten Meksiko, Intia ja Brasilia sekä Kiinan ja Iranin kaltaisia autoritäärisiä valtioita. One size fits all -politiikka ei siis ole toimiva lähestymistapa lännelle asioinnissa Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian valtioiden kanssa.
 
Vielä vuosituhannen vaihteen tienoilla lännessä uskottiin syvästi siihen, että historia kulkee kohti loppuaan, jolloin koko maailma lopulta omaksuu liberaalidemokraattisen ja vapaaseen markkinatalouteen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen. Erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeinen globaali kehitys on osoittanut historian lopun teesin olleen yksi suurimmista virhearvioinneista läntisessä yhteisössä. V-DEM-instituutti on tullut uusimmassa demokratiaraportissaan siihen johtopäätökseen, että demokratian tila maailmalla on vajonnut vuoden 1985 tilanteeseen, jolloin kylmä sota oli vielä käynnissä. Instituutin arvion mukaan maailmalla on tällä hetkellä 91 demokratiaa ja 88 autoritääristä valtiota. Väkiluvulla mitattuna 71 prosenttia maailman ihmisistä elää näin maissa, jotka eivät ole demokratioita. 
 
Demokratioiden sisällä V-DEM-instituutti on havainnut kansanvallan rapautumista useissa väkirikkaissa valtiossa, kuten Meksikossa, Filippiineillä ja Turkissa.
 
Yhdysvaltalaisessa Nature Communications -lehdessä esiteltiin keväällä tuloksia tutkimuksesta, jossa käytiin läpi arvokäsityksiä viimeisen 40 vuoden ajalta 76 eri maasta. Vaikka globalisaatio on mahdollistanut suuremman tiedon määrän ulottamisen maailman joka kolkkaan, ei tämä ole näkynyt arvojen selvänä yhdenmukaistumisena eri sivilisaatioiden välillä. Arvot ovat maanosien sisällä näyttäneet kehittyvän samaan suuntaan, mutta läntisen maailman käsityksiä esimerkiksi suvaitsevaisuudesta ja avoimuudesta ei jaeta samalla tavalla Aasian ja Afrikan kehittyvissä maissa. Modernisaatio ja elintason nousu eivät siis ole Aasiassa ja Afrikassa tarkoittaneet automaattisesti liberalismin etenemistä. Yksi esimerkki tutkimuksessa arvokäsitysten eroavaisuudesta lännen ja muun maailman välillä on avioerojen hyväksyttävyys. Vielä 1980-luvulla Australiassa ja Pakistanissa avioeroihin suhtauduttiin lähes yhtä torjuvasti, mutta tänä päivänä näkemykset tässä kysymyksessä ovat hyvin erilaiset pakistanilaisten ja australialaisten välillä.
 
Hyvät suurlähettiläät,
 
Tiedot arvoerojen repeämistä lännen ja muun maailman välillä ja demokratian luisu globaalilla tasolla ovat huolestuttavia uutisia, mutta J.K Paasikiven sanoin tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Eurooppa ja USA eivät voi pakottaa muuta maailmaa omaksumaan omia arvojaan ja yhteiskuntajärjestystään. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, etteikö sääntöperusteista maailmanjärjestystä pitäisi puolustaa. 
 
Tietenkin pitää. Moninapaisemmaksi muuttuvassa maailmassa tarvitsemme välttämättä yhteistyöjärjestöjä ja mekanismeja, joilla tuetaan maailman kansojen rauhanomaista yhteiseloa. Emme voi hiljaa hyväksyä kehitystä kohti vahvemman oikeutta maailmanpolitiikassa, joka olisi kuolemanvaarallista Suomen kaltaiselle sotaa käyvän ydinasevaltion rajanaapurille.
 
EU-tasolla keskustelu Euroopan strategisen autonomian vahvistamisesta on saanut vauhtia Venäjän vuonna 2022 aloittamasta hyökkäyssodasta ja koronapandemian osoittamista EU-maiden haitallisista riippuvuussuhteista erityisesti Kiinaan. Myös USA:n suuriin valtiontukiin perustuva kansantalouden vähähiilistäminen on ollut keskeinen tekijän strategisen autonomian nousulle asialistan kärkeen EU-pöydissä. On selvää, ettei EU voi harjoittaa sellaista ilmastopolitiikkaa, joka perustuu Kiinan hyväntahtoisuuteen toimittaa mantereellemme riittävän määrän esimerkiksi sähköautoja, aurinkopaneeleja ja kriittisiä mineraaleja. On valitettavaa, etteivät USA ja EU ole löytäneet yhteistä näkökantaa siihen, miten epäreilujen valtiontukien synnyttämään kiinalaisten sähköautojen ylikapasiteettiin suhtaudutaan. Sama epäjohdonmukaisuus koskee myös eurooppalaisten toimintaa korkean teknologian palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä ja hankinnassa, jossa Kiina-riskille ei pääsääntöisesti anneta aivan samanlaista painoarvoa kuin Yhdysvalloissa.
 
Suomen perinteinen suhtautuminen kansainväliseen kauppaan on ollut pragmaattisen järkevä. Siinä on korostettu vapaan kansainvälisen kaupan taloudellisia ja myös poliittisia hyötyjä. Kiinan nousun myötä Suomen vakiokantaa tässä kysymyksessä on voitava arvioida uudestaan. Kiinalle kauppapolitiikka ei nimittäin ole vain väline elintason nostamiseksi, vaan myös keino kansainvälisen vaikutusvallan lisäämiseksi ja riippuvuuksien vahvistamiseksi.
Monet kehittyvät valtiot ovat joutuneet vaikeuksiin, koska ne eivät pysty maksamaan takaisin Kiinan näille myöntämiä lainoja. Lännen ja Kiinan välisessä systeemikilpailussa on läntisten vapausarvojen puolustamiselle annettava suurempi merkitys kuin sille, että kuluttaja saa hieman halvemman Kiinassa valmistetun kännykän tai television. Suomelle olisi luontevampaa Kiina-riskin tietoisen kasvattamisen sijasta tiivistää teknologista ja kaupallista yhteistyötä Itä-Aasian korkeasti kehittyneiden demokratioiden, kuten Etelä-Korean ja Japanin, kanssa.
 
Arvoisat kuulijat,
 
Euroopan maiden velkaantuminen, Suomi mukaan lukien, on ollut finanssikriisin jälkeen kestämättömällä polulla. Monien tekemättömien vuosien jälkeen nykyinen Suomen hallitus on korjaamassa taloutta 9 miljardilla eurolla, mikä on herättänyt positiivista huomiota ja suoranaista hämmästelyä myös EU-valtionvarainministerien tapaamisissa. Yksin leikkaamalla emme kuitenkaan budjettia saa tasapainoon, puhumattakaan kestävästä ja kasvavasta hyvinvoinnista, vaan tarvitsemme laaja-alaista yksityissektorivetoista talouskasvua. Maamme julkisen talouden kuntoon saattaminen ei ole Suomelle vain taloudellinen kysymys, vaan se on mitä suurimmassa määrin sidoksissa Suomen arvostukseen ja uskottavuuteen kansainvälisillä areenoilla. EU-pöydissä paremman kilpailukyvyn saavuttaminen ja talouden kasvupotentiaalin kohottaminen ovat yhteinen prioriteetti. Jakolinjoja tulee taas maiden välille siinä, että miten nopeamman talouskasvun uralle päästään. EU:n velkaisimmat jäsenmaat näkevät yhteisvastuulliset tukipaketit sektorilla kuin sektorilla ratkaisuna.
 
Suomi keskeisten kumppanimaidensa kanssa taas painottaa etenkin vastuullisen kansallisen finanssipolitiikan ohella pääomamarkkinaunionin loppuunsaattamista, jotta yksityistä rahoitusta saataisiin paremmin mobilisoitua tarvittaviin investointeihin ja kasvuyrityksille. Yhdysvaltoihin verrattuna EU:n pääomamarkkinat ovat huomattavan alikehittyneet, mikä laskee talouden kasvupotentiaalia.
 
Venäjän brutaali hyökkäys- ja hävityssota Ukrainassa voidaan nähdä jatkumona sille käymistilalle, jossa Venäjä on ollut aina Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Venäjä ei ole kyennyt löytämään paikkaa rakentavana toimijana maailmanyhteisössä, vaan itänaapurimme kehitys on ollut regressiivistä. Maan valtaapitävät ovat 2000-luvulla askel askeleelta murentaneet demokratian, vapaan lehdistön ja kansalaisyhteiskunnan, mitä on seurannut Venäjän ulkopoliittinen aggressio venäläisen terminologian mukaisella lähiulkomaiden alueella. Venäjän johdon tekemät valinnat ovat ajaneet maan Kiinan kanssa tiivistyvään liittolaissuhteeseen, jota ei voida pitää tasaveroisena kumppanuutena Kiinan ylivoiman takia. Kiina ei halua Venäjän lailla ajautua taloudelliseen eristyneisyyteen lännestä, eikä Kiinan strategisia intressejä muutenkaan puolla suora sekaantuminen Ukrainan sotaan. Kuitenkin Kiina on pitänyt huolen muilla tavoin, ettei Venäjän talous ja sotakone ole romahtanut lännen pakotteiden seurauksena. Myös kansainvälisillä areenoilla, kuten YK:ssa, Kiina on puolustanut Venäjän näkökantoja Ukrainan konfliktista.
 
Aikaisemmin puheessa mainitsemani arvoerot lännen ja muiden mantereiden välillä ovat osaselittäjänä siinä, ettei Venäjän vastainen pakoterintama ole lännen ohella ulottunut kuin vain Japaniin, Etelä-Koreaan, Singaporeen ja Taiwaniin.
 
Tärkeämpi syy on kuitenkin se, että monissa globaalin etelän maissa lännen takavuosien ja yhä jatkuva sotilaallinen toiminta Lähi-idässä sekä Afrikan ja Aasian konfliktialueilla terrorismin vastaisessa kamppailussa nähdään yhteismitallisena Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen kanssa. Monissa entisissä siirtomaissa länsi nähdään lisäksi yhä kolonialistisena voimana, jota vastaan niin sanottu ”anti-imperialistinen” Venäjä taistelee. Viime syksynä alkaneessa Hamasin ja Israelin välisessä konfliktissa jakolinja on myös hyvin pitkälle ollut se, että globaalissa etelässä Israelin toimintaan suhtaudutaan kriittisemmin kuin lännessä.
 
Länsimailla ei ole hallussaan nopeita keinoja saada globaalin etelän mailta enemmän ymmärrystä omille intresseilleen erityisesti maailman konfliktialueilla. Kaupallisten siteiden ja kulttuurinvaihdon tiivistäminen ovat tärkeitä elementtejä keskinäisen ymmärryksen lisäämiseksi. On myös vältettävä sitä virhettä, että isoon maaryhmään sovelletaan samanlaista ulkopolitiikkaa, sillä esimerkiksi Etelä-Amerikassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa mailla voi olla toisistaan hyvin poikkeavia prioriteetteja. Länsimailla on paljon tehtävää siinä, kun ne uudelleenorientoituvat toimimaan maailmassa, jossa vanhan mallin mukainen sanelupolitiikka ei ole hyväksyttävä toimintatapa.
 
Hyvät kuulijat,
 
Yhdysvaltojen marraskuun presidentinvaalit tulevat olemaan hyvin merkitykselliset tulevien vuosien kehitykselle maailmassa. Demokraatit ovat kehystäneet vaaliasetelman siten, että amerikkalaiset äänestävät marraskuussa siitä, säilyykö USA jatkossa demokratiana.
 
Myös republikaanien kampanjassa on samoja apokalyptisia sävyjä, kun demokraattien hallitsema USA kuvataan kokonaisvaltaisesti uppoavaksi kolmannen maailman valtioksi. Politiikan retoriikassa ei tarvitse mennä lähellekään laitoja, kun edellisen näkökulma on Trumpin voittaessa syntyvä äärioikeistolainen tai fasistinen todellisuus, ja jälkimmäisen taas Harrisin voittaessa syntyvä kommunismi. 

Fakta on se, että Yhdysvaltojen talous on kasvanut paljon nopeammin EU-alueeseen nähden koronapandemian jälkeen ja työttömyyslukemat ovat ennätysalhaalla. Amerikkalainen yhteiskunta on myös kyennyt monilla teknologian kärkisektoreilla osoittamaan sellaista innovatiivisuutta, josta Euroopassa vain haaveillaan. Inflaatio on kuitenkin maassa pysynyt sitkeästi normaalitasoa korkeammalla, mikä vaikuttaa äänestäjien näkemykseen maan talouden tilasta. Valtavasti kasvanut laiton siirtolaisuus taas on aiheuttanut monissa amerikkalaisissa turvattomuutta, mikä tulee näkymään presidentinvaalituloksessa. Tietyt arvokysymykset, kuten aborttioikeus, myös herättänevät intensiivistä keskustelua.
 
Erilaiset identiteettipoliittiset kysymykset ovat samalla lailla USA:n vaaleissa tapetilla kuin monissa viime aikojen vaaleissa Euroopassa. Yhdysvalloissa on 1990-luvun jälkeen tapahtunut muutos, jossa demokraattien äänestäjät ovat vasemmistolaistuneet ja republikaanien äänestäjät ovat tulleet yhä konservatiivisimmiksi. Vaaleja ei siis voiteta enää keskeltä, vaan niin sanotusti näyttämällä väriä. On kuitenkin huomautettava, että USA:ssa on yhä iso joukko liikkuvia äänestäjiä, jotka eivät identifioidu kumpaankaan puolueeseen. Amerikkalaisen järjestelmän erikoisuus on se, että vaalien voittoon tarvitaan valitsijamiesten, eikä äänien, enemmistö.
 
Vaalit ratkaistaan tietyissä vaa’ankieliosavaltioissa, jotka eivät ole selvästi republikaanien tai demokraattien leirissä. Tänä vuonna, kuten jo 2016 ja 2020, sellaisten osavaltioiden kuten Wisconsin, Michigan ja Pennsylvania, tulos tulee olemaan ratkaiseva siinä, kumpi ehdokkaista yltää tarvittavaan vähintään 270 valitsijamieheen.
 
Suomen Amerikka-suhteiden kannalta on tärkeää, että pystymme aktiiviseen ja avoimeen vuoropuheluun kaikkien USA:n hallintojen kanssa. Suomi on toisin kuin monet muut Euroopan maat satsannut kansallisen puolustuskyvyn säilyttämiseen koko kylmän sodan jälkeisen ajan. Olemmekin Natossa kirkkaasti turvallisuuden tuottajia. Tätä arvostetaan kumman tahansa kandidaatin voittaessa. Useilla kärkiteknologiasektoreilla turvallisuusnäkökohtien merkityksen lisääntyminen Yhdysvalloissa voi avata suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia amerikkalaisilla markkinoilla. Vaikka amerikkalainen teknologiasektori on äärimmäisen kilpailullinen, pitkäjänteinen innovaatioihin panostaminen Suomessa tuottaa varmasti sellaisia ratkaisuja, joilla on kysyntää myös maamme rajojen ulkopuolella.
 
Arvoisat suurlähettiläät,
 
Koko ajan kompleksisemmaksi muuttuva ja muutostahdiltaan kiihtyvä maailma vaatii paljon kansainväliseltä diplomatialta. Te Suomen edustustojen päälliköt olette paljon vartijoina asemapaikoillanne maailman eri kolkissa. Suomi ei ehkä väkiluvultaan paini isojen valtioiden joukossa, mutta kuulumme viime vuosien vaikeista talouden vuosista huolimatta yhä hyvinvoivimpien maiden joukkoon. Meidän päättäjien tehtävä on nyt edesauttaa Suomea niin sanotusti keksimään uudelleen itsensä.
 
Emme tee päätöksiä yritysten puolesta, mutta voimme muovata toimintaympäristön sellaiseksi, että se on hedelmällinen uusien palveluiden ja tuotteiden syntymiselle. Suomi on riippuvainen ulkomaankaupasta, minkä vuoksi toimivat kansainväliset verkostot ovat välttämättömiä. 

Hyvät lähettiläät, 

Omasta puolestani haluan kiittää teitä kaikkia loistavasta työstänne Suomen hyväksi. Myönnän, että aina kun minulla on tilaisuus kuunnella teitä, maailmalla tai toisinaan Suomessakin, olen suorastaan haltioitunut. Koko ajan hullummaksi ja lyhytsyklisemmäksi ja pinnallisemmaksi käyvässä päivänpolitiikan ympäristössä kaikki pitkälle katsominen, rauhallisuus, pragmaattisuus, ongelmanratkaisu - siis diplomaattisuus - tuntuu lähes taivaallisen hyvältä ja turvalliselta.

Kiitos.