Hyppää sisältöön

Henkilökohtainen budjetti parantaa asiakkaiden osallisuutta – kokeilun seurantaraportti on julkaistu

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2019 15.13
Tiedote 74/2019

Henkilökohtaisen budjetin käyttöä on kokeiltu eri puolilla Suomea keväästä 2018 alkaen. Tuore raportti kertoo, millaisia havaintoja kokeilujen aikana on tehty.

Kokeilussa henkilökohtaista budjettia käyttävät tyypillisesti vanhus- ja vammaispalvelujen asiakkaat, joilla on pitkäaikainen tarve useille eri palveluille.

Henkilökohtaisen budjetin avulla asiakas voi valita palveluja esimerkiksi yksityisiltä kotihoidon yrityksiltä. Budjetti soveltuu hyvin myös omaishoitajille ja -hoidettaville.

Asiakastyytyväisyys on lisääntynyt

Suurin osa asiakkaista on tyytyväisiä henkilökohtaiseen budjettiin ja tyytyväisyys on lisääntynyt kokeilun edetessä. Kevään 2019 kyselyssä tyytyväisiä oli 93 prosenttia vastaajista, kun edellisenä syksynä vastaava osuus oli 66 prosenttia.

Asiakkaat pitävät henkilökohtaista budjettia yleisesti joustavana ja asiakasystävällisenä toimintatapana. He kokevat voivansa vaikuttaa palvelujen suunnitteluun ja sisältöön aiempaa paremmin.

Tiivis vuorovaikutus asiakkaan kanssa luo osallisuutta

Kokeilussa asiakastyöhön on voitu käyttää tavallista enemmän työntekijöiden aikaa. Kun asiakasta on tavattu aiempaa useammin, hänen tilanteensa ja palvelutarpeensa on paremmin työntekijän tiedossa.

Työntekijän ja asiakkaan välisellä tiiviillä vuorovaikutuksella voidaan varmistaa, että asiakkaan tarpeet tulevat kuulluksi ja kokonaistilanne hahmottuu. Asiakas osallistuu tiiviisti oman palvelukokonaisuutensa suunnitteluun eli henkilökohtaisen budjetin sisältöön.

Tiedonkulku on parantunut

Kyselyjen perusteella viestintä asiakkaille on parantunut selvästi kokeilujen aikana. Tuoreessa arvioinnissa yli 90 prosenttia asiakkaista koki saaneensa riittävästi tietoa siitä, miten henkilökohtaista budjettia käytetään ja millaisia palveluja sillä voi hankkia.

”Kokeilualueiden henkilöstö on tehnyt ansiokasta työtä asiakkaiden ja palveluntuottajien kanssa, jotta uusi toimintamalli on saatu käyttöön. Jo lyhyen kokeilun aikana henkilökohtaisesta budjetista on muodostunut merkittävä keino lisätä asiakaslähtöisyyttä ja asiakasosallisuutta”, hankepäällikkö Vuokko Lehtimäki sosiaali- ja terveysministeriöstä summaa.

Myös palveluntuottajien tietoisuus henkilökohtaisen budjetin toimintamallista ja prosesseista on lisääntynyt kokeilun aikana. Tuottajien parannusehdotukset liittyvät toimintamallin ohjeisiin sekä tietojärjestelmien toimivuuteen.

Liitteet:

Lisätietoja:

hankepäällikkö Vuokko Lehtimäki, STM, p. 0295 163 256, [email protected] (lomalla 1.-31.7.)
johtaja Eveliina Pöyhönen, STM, p. 0295 163 303, [email protected]


Henkilökohtaisen budjetin kokeilu

  • Henkilökohtaisen budjetin kokeilut käynnistyivät osana Palvelusetelikokeilua keväällä 2018.
  • Kokeilussa henkilökohtainen budjetti lasketaan asiakkaan tarvitsemien palvelujen perusteella. Budjetti koostuu palveluseteleistä, joilla asiakas hankkii palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta.
  • Kokeilualueita ovat Etelä-Karjala, Kainuu, Keski-Uusimaa, Pohjois-Karjala, Vaasa ja Ylä-Savo.
  • Kokeiluihin on saatu mukaan lähes 200 asiakasta.
  • Sosiaali- ja terveysministeriön kokeilurahoitus päättyy lokakuussa 2019. Tämän jälkeen kokeilualueiden kunnat ja kuntayhtymät harkitsevat, ottavatko ne henkilökohtaisen budjetin toimintamallin osaksi perustoimintaansa.