Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kelan pääjohtajaksi esitetään Elli Aaltosta

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 10.11.2016 16.18
Uutinen

Valtioneuvosto esitti torstaina 10. marraskuuta, että Elli Aaltonen nimitettäisiin Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajaksi.

Aaltonen aloittaisi tehtävässään 1.1.2017, jolloin Kelan nykyinen pääjohtaja Liisa Hyssälä jää eläkkeelle.

Nimitys on esillä tasavallan presidentin esittelyssä perjantaina.

Aaltonen on toiminut vuodesta 2010 Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana. Sitä ennen hän oli Itä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston osastopäällikkö. Aaltonen on ollut Kelan hallituksen jäsenenä vuodesta 2008 ja varapuheenjohtajana vuosina 2011–2013. Koulutukseltaan Aaltonen on yhteiskuntatieteiden tohtori.

Pääjohtaja vastaa Kansaneläkelaitoksen strategisesta suunnittelusta sekä operatiivisesta johtamisesta ja kehittämisestä, asioiden esittelystä hallitukselle ja hallituksen päätösten toimeenpanosta. Lisäksi pääjohtaja valmistelee työjärjestyksen hallituksen päätettäväksi. Pääjohtajan nimittää tasavallan presidentti Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen esityksestä.

Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan virkaa haki 20 henkilöä.

Lisätietoja

kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee, p. 02951 63356, [email protected]

 
Sivun alkuun