Hyppää sisältöön

Monikanavarahoituksen purkamista valmistelevan parlamentaarisen työryhmän mietintö valmistunut

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2021 15.31
Tiedote 356/2021

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 15.9.2021 parlamentaarisen työryhmän, jonka tavoitteena oli valmistella monikanavarahoituksen purkamista. Työryhmän työskentely on päättynyt ja loppumietintö valmistunut.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus on Suomessa ollut perinteisesti monikanavainen. Rahat palvelujen järjestämiseen on kerätty monesta eri lähteestä ja kohdennettu palveluihin monen eri rahoittajan kautta.  Tärkeimpiä rahoittajia ovat kunnat, valtio, kotitaloudet, työnantajat, palkansaajat, yrittäjät, etuudensaajat ja yksityiset vakuutusyhtiöt.

Monikanavarahoituksen purku on osa pääministeri Marinin hallitusohjelman sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistusta. Parlamentaarisen työryhmän työ pohjautui valmisteluryhmien tekemään taustatyöhön. Ahvenanmaalla oli oma työryhmä, jonka raportti valmistui marraskuun 2021 alussa.

”Kiitän työryhmän jäseniä aktiivisesta osallistumisesta työskentelyyn. Yhteisen näkemyksen löytäminen ei ollut helppoa”, sanoo parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.

Tavoitteet ja tehtävät

Parlamentaarisen työryhmän tehtävänä oli tehdä tarpeelliseksi katsomansa ehdotukset monikanavarahoituksen purkamiseksi kunkin seuraavan asiakokonaisuuden osalta erikseen: 

  • Yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvaukset (ns. kela-korvaukset)
  • Kelan järjestämä ja korvaama lääkinnällinen kuntoutus (vaativa lääkinnällinen kuntoutus, kuntoutuspsykoterapia ja harkinnanvarainen lääkinnällinen kuntoutus)
  • Matkakorvaukset (sis. sairaankuljetuksen korvaukset eli ensihoito- ja siirtokuljetusten korvaukset, taksimatkojen korvaukset ja muut matkakorvaukset) 
  • Lääkekorvaukset

Kela-korvausten osalta seurataan sote-uudistuksen etenemistä

Parlamentaarisen työryhmän mukaan yksityisen sairaanhoidon hoito- ja tutkimuskorvausjärjestelmää ja sen rahoitusta voidaan tarvittaessa uudistaa myöhemmin, kun hyvinvointialueet ovat saaneet toimintansa käyntiin. 

Ensihoidon matkojen rahoitusvastuu hyvinvointialueille

Parlamentaarisen työryhmän mukaan ensihoidon matkojen rahoitusvastuun siirrosta on mahdollista tehdä päätös sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueille. Muiden Kelan matkakorvausten osalta rahoitusvastuun siirto voi tulla ajankohtaiseksi, kun hyvinvointialueiden toiminta on vakiintunut. 

Kuntoutus jää toistaiseksi Kelan vastuulle

Kuntoutusta kehitetään Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotusten mukaisesti. Kela järjestää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta ja korvaa kuntoutuspsykoterapiaa, kunnes monikanavaisen rahoitusjärjestelmän uudistamisesta, kuntoutuksen muutoksenhakujärjestelmästä ja kuntoutuspalvelujen asiakasmaksuista on päätetty. 

Lisäksi järjestämisvastuun siirtoon liittyvät kysymykset tulee työryhmän mukaan olla selvitetty. Hyvinvointialueiden tulee myös pystyä järjestämään riittävässä laajuudessa järjestämisvastuullaan olevat lääkinnällistä kuntoutusta ja psykoterapiaa koskevat palvelut.  

Kuntoutuksen järjestämisvastuiden siirtoa hyvinvointialueille voidaan kokeilla piloteilla hyvinvointialueiden toiminnan vakiinnuttua. Samalla voidaan arvioida rahoitusvastuun siirtoa. Kuntoutusvastuun siirtoa arvioidaan aikaisintaan vuonna 2025. 

Lääkekorvausjärjestelmä vaatii jatkoselvittämistä

Lääkekorvausjärjestelmää kehitetään lääkealan tiekartan mukaisesti. Tiekartassa on ehdotettu, että valtakunnallinen lääkekorvausjärjestelmä säilytettäisiin avohuollon lääkkeissä, ja kaikissa terveyspalveluissa tehdyt lääkemääräykset olisivat korvattavia samoin periaattein. 

Parlamentaarisen työryhmän mukaan tässä yhteydessä on tarpeen selvittää valtion rahoitusosuuden muutosta sekä muita lääkekorvausjärjestelmän uudistamistarpeita. 

Lisätietoja:

työryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen, p. 050 512 0119, [email protected]
johtaja Liisa Siika-aho, STM, p. 0295 163 085, [email protected]
sosiaali- ja terveysministerin erityisavustaja Hanna Hänninen, p. 0295 163 508, [email protected]

Kuntoutuksen uudistus Lääkeasioiden uudistus