Hyppää sisältöön

Ruoka-aputoiminnan rahoitus vakinaistetaan – jatkossa avustuksia myöntää THL

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 26.9.2024 13.41
Tiedote

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla vakinaistetaan valtionavustus ruoka-aputoiminnan järjestämiseen. Ruoka-aputoimintaan osoitettu rahoitus on kolme miljoonaa vuodessa. Ruoka-apua koordinoivat alueelliset hanketoimijat, jotka siirtävät avustukset edelleen yleishyödyllisille yhteisöille. Vuonna 2023 hankeavustusten piirissä oli 195 ruoka-aputoimijaa.

Avustettavan toiminnan tavoitteena on tukea ruoka-aputoiminnan järjestämisen edellytyksiä, vahvistaa alueen kuntien ja sillä toimivien ruoka-aputoimijoiden tavoitteellista yhteistyötä sekä vahvistaa ruoka-aputoiminnan yhteyttä ja kiinnittymistä alueella tapahtuvaan, osallisuutta edistävään ja eriarvoisuutta, köyhyyttä, syrjäytymistä ja syrjintää vähentävään hyvinvointityöhön. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt kertaluonteisia avustuksia ruoka-avun järjestämiseen vuodesta 2016 alkaen lähes vuosittain. 

Ruoka-avussa jaettava ruoka on pääosin kauppojen, tukkujen ja tehtaiden lahjoittamaa hävikki- ja ylijäämäruokaa. Osa ruoka-apua ovat myös yhteisölliset ruokailut.

Ruoka-aputoiminnan rahoitus siirtyy THL:n tehtäväksi

Jatkossa ruoka-aputoimintaan osoitettuja valtionavustuksia myöntää Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa valtionavustuslaissa säädetyistä valtionapuviranomaisen tehtävistä, kuten avustusten myöntämisestä, maksatuksesta, valvonnasta, seurannasta ja vaikutusten arvioinnista.  

Valtionavustukset myönnetään alueittain laajempina kokonaisuuksina hankehallinnoijille, eli kunnille tai hyvinvointialueille, jotka siirtävät valtionavustusta edelleen osatoteuttajille. Alueelle myönnettävä valtionavustus kohdistetaan pääasiassa osatoteuttajien ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuviin välittömiin kustannuksiin. 

Valtioneuvoston asetusta on tarkoitus soveltaa ensimmäistä kertaa syksyllä 2024 avattavassa valtionavustushaussa, josta THL tiedottaa myöhemmin.

Lisätietoja

Hallitusneuvos Lassi Kauttonen, STM, p. 0295 163 577, [email protected]
Sosiaalineuvos Virva Juurikkala, STM, p. 0295 163 204, [email protected]
Kehittämispäällikkö Anni Helldan, THL, p. 029 524 7522, [email protected]