Hyppää sisältöön

Työryhmä esittää, kuinka Suomesta saadaan savuton vuoteen 2030 mennessä

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 31.1.2023 13.33
Tiedote 6/2023
tupakointi

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ehdottaa keinoja, joiden avulla tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö luovutettiin valtiosihteeri Eila Mäkipäälle tiistaina 31.1.2023.

Voimassa olevan tupakkalain tavoite on tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppuminen. Käytännössä tavoite tarkoittaa, että aikuisväestöstä alle viisi prosenttia käyttäisi päivittäin tupakka- ja nikotiinituotteita vuonna 2030. 

Suomalaisten suhtautuminen tupakointiin on muuttunut huomattavasti viime vuosikymmeninä ja tupakoinnista aiheutuvien sydän- ja verisuonitautien sekä syöpien määrä on vähentynyt. Tupakointi on kuitenkin yhä Suomen suurin yksittäinen estettävissä oleva terveysriski.

Tupakkaveron nostamista jatketaan

Tupakkatuotteiden hintaan vaikuttaminen tupakkaverotuksella on tehokkaimpia keinoja vähentää sekä tupakointia että sosiaaliryhmien välisiä terveyseroja. Suomen tupakkaveroa on nostettu vuodesta 2016 lähtien puolen vuoden välein. 

Työryhmä ehdottaa puolivuosittaisten korotusten jatkamista myös tulevilla hallituskausilla. Valtiovarainministeriö on arvioinut, että savukkeiden hinnat nousevat korotusten seurauksena noin 11 prosenttia vuosien 2022–2023 aikana. Savukkeiden keskihinta oli Suomessa vuonna 2021 EU:n kolmanneksi korkein. Keskihintainen savukeaski maksoi Suomessa vuonna 2022 lähes kymmenen euroa. 

Tupakka- ja nikotiinituotteiden ikärajaksi 20 vuotta

Työryhmä ehdottaa, että tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja nikotiinia sisältävien tupakan vastikkeiden alaikäraja nostetaan 18 vuodesta 20 vuoteen. Sama ikäraja koskisi maahantuontia ja hallussapitoa. Tutkimusten mukaan tupakointi aloitetaan tai sitä kokeillaan usein 20 ikävuoteen mennessä, joten kokeilujen lykkääminen voisi vähentää tupakoivien määrää.

Tavoitteena savuttomat asuntoyhteisöt

Työryhmä ehdottaa uusiin vuokrasuhteisiin automaattista tupakointikieltoa asuinhuoneistossa, siihen kuuluvalla parvekkeella sekä ulkotiloissa. Lisäksi ehdotetaan, että asuntoyhteisössä voitaisiin tehdä enemmistön äänillä päätös tupakointikiellosta asuinhuoneistoissa, niiden parvekkeilla ja vastaavissa asukkaiden käytössä olevissa ulkotiloissa, jos niistä voi kulkeutua savua muiden asukkaiden tiloihin. 

Tupakointikielto terasseille, urheilukentille, maauimaloihin ja huvipuistoihin

Työryhmä ehdottaa, että ravitsemisliikkeiden tupakointitilat poistetaan kokonaan ja että tupakointi terasseilla kielletään. Lisäksi ulkotupakointikieltoa ehdotetaan maauimaloihin ja huvipuistoihin sekä urheilukentille ja -areenoille. Ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa tupakointi voitaisiin sallia ainoastaan erillisellä alueella, jolta savu ei kulkeudu tilaisuuden seuraamiseen tarkoitetuille alueille.

Lisäksi työryhmä ehdotti lainsäädäntömuutoksia, joilla halutaan reagoida markkinoille tuotaviin, erityisesti lapsiin ja nuoriin vetoaviin uusiin tuotteisiin sekä niiden markkinointiin ja myyntiin.

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän toimikausi oli 7.2.2022–31.1.2023. Työryhmän toiveena on, että tuleva hallitus alkaisi edistää mietinnön toimia heti kautensa alussa. Edellinen työryhmä luovutti vastaavanlaisen mietinnön 31.5.2018.

Lisätietoa:

työryhmän puheenjohtaja, johtaja Ilkka Oksala, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, p. 050 301 8590
[email protected]

työryhmän sihteeri, erityisasiantuntija Reetta Honkanen, p. 0295 163 684
[email protected]