Hyppää sisältöön

Näätämöjoen kalastussopimuksen uudistamista varten nimitettiin neuvotteluvaltuuskunta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 26.9.2024 13.58
Tiedote

Valtioneuvosto nimitti tänään neuvotteluvaltuuskunnan uudistamaan Norjan kanssa solmitun Näätämöjoen kalastussopimuksen.

Näätämöjoen nykyinen kalastussopimus Norjan kanssa on vuodelta 1977, ja se on monilta osin vanhentunut.

Sopimusta on tarkoitus päivittää siten, että se mahdollistaisi lohikannan joustavan hoidon, jos lohikannan tila muuttuu sekä reagoinnin, jos vesistössä tapahtuu jotain yllättävää ja ennakoimatonta. Lohikantojen hoidossa on esimerkiksi otettava huomioon erilaisia uhkatekijöitä, kuten Gyrodactylus salaris -lohiloinen ja kyttyrälohi. 

Neuvottelujen päätavoite on lohen ja muiden kalalajien kalastuksen järjestäminen kestävällä tavalla Näätämöjoessa. Kalastusmahdollisuuksissa tulee ottaa huomioon se, että Näätämöjoen lohentuotantoalueista suurin osa on Suomen puolella. Joki sijaitsee koltta-alueella, minkä vuoksi kolttasaamelaisen kulttuurin ottaminen huomioon neuvotteluissa on tärkeää.

Luonnonvarakeskuksen sekä Norjan tutkimuslaitosten yhteistyönä koko Näätämöjoen valuma-alueelle on määritetty lohen kutukantatavoitteet. Vuonna 2023 tehdyn arvion perusteella Näätämöjoen lohikanta ei todennäköisesti ole saavuttanut hoitotavoitettaan vuoden 2020 jälkeen, mutta tilanne on kuitenkin ollut selvästi parempi kuin Tenojoella. Kuluvan vuoden hyvin heikko lohennousu koko Finnmarkin alueella on havaittu myös Näätämöjoella. 

Näätämöjoen neuvotteluvaltuuskunnan kokoonpano

Valtioneuvosto asetti torstaina 26.9. valtuuskunnan Näätämöjoen kalastussopimuksen uusimisesta käytäviin neuvotteluihin Norjan kuningaskunnan kanssa. Neuvottelut alkavat marraskuussa.

Puheenjohtaja:
Vesa Ruusila, yksikön päällikkö, maa- ja metsätalousministeriö

1. varapuheenjohtaja:
Tapio Hakaste, neuvotteleva virkamies, maa- ja metsätalousministeriö

2. varapuheenjohtaja
Veikko Feodoroff, kolttien luottamusmies , Kolttien kyläkokous

Jäsenet (ja varajäsenet):
Irena Pirhonen, hallitussihteeri, maa- ja metsätalousministeriö (Annika Naskila, lainsäädäntöneuvos , ulkoministeriö)

Elias Rauhala, lakimies, Lapin ELY-keskus (Jermi Tertsunen, kalatalouspäällikkö, Lapin ELY-keskus)

Veikko Feodoroff, kolttien luottamusmies, Kolttien kyläkokous (Jarno Mäki, Näätämön alueen kolttaneuvoston jäsen, Kolttien kyläkokous)

Leo Aikio, Saamelaiskäräjien I varapuheenjohtaja, Saamelaiskäräjät (Anni Koivisto, Saamelaiskäräjien jäsen, Saamelaiskäräjät)

Pekka Kokkonen, toiminnanjohtaja, Inarin kalatalousalue (hallituksen jäsen Jari Huhtamella, Inarin kalatalousalue)

Lisätietoja aiheesta

Neuvotteleva virkamies Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 152, [email protected]
Erätalousyksikön päällikkö Vesa Ruusila, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 051, [email protected]