Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ruokaketjun toimijoita kutsutaan etsimään ratkaisuja maatalouden kannattavuuden kohentamiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 3.7.2018 8.35
Tiedote

Pääministeri Juha Sipilä sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä kutsuivat ruokaketjun toimijoita Kesärantaan 19. kesäkuuta keskustelemaan maatalouden kannattavuuden parantamisesta. Tilaisuuden yhteydessä kerrottiin, että ministerit ovat kutsuneet vuorineuvos Reijo Karhisen selvityshenkilöksi pohtimaan keinoja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Tavoitteena on laatia lista toimenpiteistä, joilla maatalouden yrittäjätuloa parannetaan 500 miljoonalla eurolla.

Selvitystyö pyrkii kokoamaan laajasti suomalaisia toimijoita ratkaisemaan yhdessä pitkään jatkunutta vaikeaa haastetta. Jokaisella suomalaisella ja jokaisella viljelijällä on arvokas näkemys maataloudesta. Kuuleminen toteutetaan avoimesti ja läpinäkyvästi verkkoalustalla. 

”Hallitus on pannut toimeen useita keskeisiä, pitkäänkin odotettuja uudistuksia kannattavuuden parantamiseksi. Tästä huolimatta tavoitteisiin kannattavuuden parantamiseksi ei kuitenkaan ole päästy. Onkin hienoa, että Kesärannan tilaisuudessa vallitsi tosiasiat tunnustava ja ratkaisuhakuinen ilmapiiri. Nyt on yhdessä haettava kaikki keinot käyttöön maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Kuluttajien vankka tuki suomalaiselle ruuantuotannolle pitää saada näkyviin tilatasolle saakka,” ministeri Jari Leppä kertoo.

Selvitystyön avulla pyritään löytämään uusia ratkaisuja. Ne voivat koskea yksittäisten yritysten omaa toimintaa, olla poliittisia päätöksiä tai perinteiset toimialarajat ylittäviä laajoja yhteishankkeita.

Erillistä sidosryhmistä koostuvaa työryhmää ei perusteta

”Selvitystyön aikana tullaan sähköisen osallistamisen lisäksi järjestämään tapaamisia ja työpajoja keskeisten sidosryhmien kanssa. Lisäksi tulemme ministerin kanssa jalkautumaan maakuntiin muutaman tilaisuuden muodossa,” selvityshenkilö Reijo Karhinen kertoo.

”Tavoitteenamme on päästä suoraan vuoropuheluun erityisesti ammattiviljelijöiden, sekä muiden ruokaketjun tekijöiden kanssa,” hän jatkaa.

Selvitystyö tullaan käynnistämään laajalla sähköisellä kuulemisella, ja työ valmistuu vuoden loppuun mennessä. Esitettävien toimenpiteiden toteutusta on tarkoitus seurata säännöllisesti.

Lisätiedot:

Erityisavustaja Risto Lahti, 050 5650424, [email protected]

Jari Leppä Juha Sipilä
 
Sivun alkuun