Tuetulle kouluhedelmäjakelulle jatkoaikaa heinäkuun loppuun saakka
maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta
8.4.2020
15.06
Tiedote
EU:n myöntämän kouluhedelmä- ja -vihannestuen käyttöaikaa jatketaan huhtikuun lopusta heinäkuun loppuun. Hallitus päätti jatkoajasta keskiviikkona.
Tukikauden pidennys katsottiin tarpeelliseksi, koska koronavirustilanteen takia oppilaitokset ja päiväkodit ovat suurelta osin suljettuina. Nykyistä tukikautta ei pystyttäisi hyödyntämään täysimääräisesti ilman asetuksenmuutosta.
Koulujakelutuki rahoitetaan EU:n varoista. Suomelle on myönnetty lukuvuodelle maitotuotteille runsaat 3,8 miljoonaa euroa ja hedelmille ja vihanneksille 1,6 miljoonaa euroa. Rahoitus jakautuu kahdelle budjettivuodelle.
Maitotuotteiden osalta tukea maksetaan jo aiemmin säädetyn mukaisesti koko kouluvuodelta.
Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm p. 0295162416
Tutustu myös
Suomi hakee 50 miljoonan euron rahoitusta komissiolta itärajan valvonnan vahvistamiseen
SM
Tiedote
26.9.2024 16.26
Ministeri Rydman EU:n kilpailukykyministerien kokoukseen
TEM
Tiedote
25.9.2024 14.04
Ennusteiden ja suunnitelmien jännittävä todellisuus
VM
Kolumni
24.9.2024 15.59