Tuetulle kouluhedelmäjakelulle jatkoaikaa heinäkuun loppuun saakka
maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2020 15.06
Tyyppi:Tiedote
EU:n myöntämän kouluhedelmä- ja -vihannestuen käyttöaikaa jatketaan huhtikuun lopusta heinäkuun loppuun. Hallitus päätti jatkoajasta keskiviikkona.
Tukikauden pidennys katsottiin tarpeelliseksi, koska koronavirustilanteen takia oppilaitokset ja päiväkodit ovat suurelta osin suljettuina. Nykyistä tukikautta ei pystyttäisi hyödyntämään täysimääräisesti ilman asetuksenmuutosta.
Koulujakelutuki rahoitetaan EU:n varoista. Suomelle on myönnetty lukuvuodelle maitotuotteille runsaat 3,8 miljoonaa euroa ja hedelmille ja vihanneksille 1,6 miljoonaa euroa. Rahoitus jakautuu kahdelle budjettivuodelle.
Maitotuotteiden osalta tukea maksetaan jo aiemmin säädetyn mukaisesti koko kouluvuodelta.
Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm p. 0295162416
Tutustu myös
Varautumiskoalitio kokoontui Helsingissä: Venäjä on merkittävin turvallisuusuhka Euroopalle
SM
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:16.4.2026 14.17
Kaksi käynnissä olevaa valtakunnallista ruokakasvatushanketta vahvistaa lasten ja nuorten ruokataitoja
MMM
Tyyppi:Uutinen Julkaisuajankohta:16.3.2026 10.59
Suomi korostaa ennakoitavan ilmastopolitiikan tärkeyttä EU:n ympäristö- ja ilmastoministereiden kokouksessa – käsittelyssä myös biotalousstrategia ja autoteollisuuden päästörajat
YM
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:16.3.2026 8.59