Hyppää sisältöön

Vuodenvaihteen 2023/2024 muutoksia maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2023 15.41
Tiedote

Vuodenvaihteessa 2023/2024 Metsähallituksen metsästys- ja kalastuslupien hintoihin tulee muutoksia. Lisäksi muun muassa kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuuden yläikäraja nousee 69 vuoteen ja kalastuslakiin tulee muutos, jonka mukaan saaliiksi otettavat kalat on jatkossa lopetettava. Eläinsuojelulain korvaava eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan, metsäsektorin tukijärjestelmiin tulee muutoksia ja taloyhtiön osakeluettelon ylläpidon siirron kustannukset Maanmittauslaitokselle 1.1.2024 lähtien on määritelty.

Kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuuden yläikäraja nousee 69 vuoteen

Kalastuslain muutos, jonka mukaan kalastonhoitomaksun maksuvelvollisuuden yläikäraja nousee nykyisestä 64 vuodesta 69 vuoteen astuu voimaan 1.1.2024. Muutos toteutetaan siten, että ne henkilöt, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2023, saavat jatkossakin harjoittaa kalastusta ilman valtiolle suoritettavaa kalastonhoitomaksua.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Roni Selén, p. 0295 162 462, roni.selen(at)gov.fi

Saaliksi otettavat kalat on jatkossa lopetettava

Eläinten hyvinvointilain säätämisen yhteydessä tehty kalastuslain muutos, jonka mukaan saaliiksi otettava tai syöttinä käytettävä kala on lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti sen lopetukseen soveltuvalla menetelmällä ja tekniikalla astuu voimaan 1.1.2024.  Saaliskalan lopetusta voidaan lykätä, jos olosuhteet vaikeuttavat lopetusta, tai jos saalista säilytetään sumpussa taikka muussa vastaavassa kalojen tai rapujen säilyttämiseen soveltuvassa laitteessa tai tilassa. Lopetusvelvollisuus ei koske kerralla saatavaa suurta saalismäärää.

Rapu on lopetettava menetelmällä, joka aiheuttaa sen kuoleman mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Roni Selén, p. 0295 162 462, roni.selen(at)gov.fi
hallitussihteeri Irena Pirhonen, p. 0295 162 069, irena.pirhonen(at)gov.fi

Metsähallituksen metsästys- ja kalastuslupien hintoihin muutoksia

Vuodenvaihteessa tulee voimaan maa- ja metsätalousministeriön asetus, jolla vahvistettiin Metsähallituksen metsästys- ja kalastusluvista perittävät maksut vuosille 2024-2025. Lupalajien monipuolisuus säilyy ennallaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Pienriistan metsästyslupien ja vapaa-ajan kalastuksen pyydyslupien maksuja on tarkistettu 13-33 % kustannusvastaavuuden toteuttamiseksi. Metsähallituksen metsästys- ja kalastusluvista kertyvillä maksuilla katetaan niiden tuottamisesta aiheutuvat menot. Asetus ei vaikuta kuntalaisen vapaan metsästysoikeuden hyödyntämiseen.

Metsähallituksen tiedote 12.12.2023

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Vilppu Talvitie, vilppu.talvitie(at)gov.fi, p. 0295 162 417

Maanmittauslaitosta koskeviin maksusäädöksiin muutoksia

Vuodenvaihteessa tulevat voimaan uudet maksuasetukset kiinteistötoimitusmaksusta ja Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja korvauksista vuodelle 2024. Maanmittauslaitoksen julkisoikeudellisista suoritteista perittävien maksujen tulee vastata niiden tuottamisesta Maanmittauslaitokselle aiheutuvia kustannuksia (omakustannusarvo). Maksuja on tarkistettu asetuksilla kustannusvastaavuuden toteuttamiseksi.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sisältää uutena maksullisena suoritteena säännökset taloyhtiön osakeluettelon ylläpidon siirrosta Maanmittauslaitokselle perittävistä maksuista siirron maksuttomuuden päätyttyä vuoden 2023 lopussa. Jos taloyhtiö siirtää osakeluettelon ylläpidon Maanmittauslaitokselle sähköisen palvelun kautta, maksu siirrosta on 101 €.  Jos osakeluettelon ylläpidon siirto tehdään Maanmittauslaitoksen toimesta, siirrosta peritään siirtoon käytetyn työajan perusteella määräytyvä maksu (110 €/h).

Maksuasetukset:

  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötoimitusmaksusta vuonna 2024 ( 1199/2023)
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja korvauksista vuonna 2024 (1299/2023)

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
lainsäädäntöneuvos Leo Olkkonen, leo.olkkonen(at)gov.fi, p. 02951 62300

Ruokaviraston maksullisten suoritteiden hintoja korotetaan

Vuodenvaihteessa tulee voimaan maa- ja metsätalousministeriön asetus, jolla säädetään Ruokaviraston maksullisista suoritteista sekä julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista vuonna 2024. Pääosa suoritteista on samoja kuin vuonna 2023. Maksuja korotetaan niiden alijäämäisyyden ja kustannusten nousun vuoksi.  Asetuksessa on myös joitakin uusia suoritteita, jotka on hinnoiteltu kustannusvastaavasti.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Esa Hiiva  p.  0295 162 265, esa.hiiva(at)gov.fi

Uusi laki eläinten hyvinvoinnista ja sitä täydentäviä asetuksia voimaan vuoden vaihteessa 

Eläinsuojelulain korvaava eläinten hyvinvointilaki tulee voimaan 1.1.2024. Laissa säädetään muun muassa parsinavetoista ja emakkohäkeistä luopumisesta. Eläinten hyvinvointilakiin sisältyviä uusia vaatimuksia jatkuvasta juomavedestä ja kivunlievityksen käytöstä tarkennetaan asetuksilla. Parsinavetoissa pidettävien lehmien ja hiehojen jaloitteluvelvoitetta pidennetään. Uusi laki tuo mukanaan uusia vaatimuksia myös esimerkiksi koirien ja kissojen myynti-ilmoituksiin ja ilmoituksenvaraiseen toimintaan.

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 22.12.2023

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Tiina Pullola, p. 029 516 2108, [email protected]

Metsitystukijärjestelmän päättyminen

Metsitystukea koskevan lain muutos on tulossa voimaan vuodenvaihteessa. Muutoslailla säädetään tukijärjestelmän päättymiseen liittyvästä siirtymävaiheesta. Tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti varmistaa, että aiemmin myönnettyihin tukiin liittyvät maksatukset jatkuvat. Samoin tavoitteena on tuensaajia koskevan metsitysvelvoitteen jatkuminen siirtymävaiheen ajan. Tukea voi hakea vuoden 2023 loppuun saakka ja tukihakemukset on käsiteltävä kesäkuun 2024 loppuun mennessä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Kaisa Pirkola, p. 0295 162 350, kaisa.pirkola(at)gov.fi

Metka korvaa nykyisen Kemera-tukijärjestelmän

Metsätalouden määräaikainen kannustejärjestelmä, Metka, tulee voimaan 1.1.2024. Metsätalouden kannustejärjestelmän tavoitteena on edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää yksityismetsien hoitoa ja käyttöä. Kannustejärjestelmään sisältyy seuraavat tuet: taimikon ja nuoren metsän hoito, terveyslannoitus, suometsän hoitosuunnitelma, suometsän vesiensuojelutoimenpiteiden ja piennarteiden tekeminen, metsätalouden tieverkosto, ympäristötuki, metsäluonnon hoito ja kulotus. Tukea voidaan myöntää myös taimikon ja nuoren metsän hoidon yhteydessä kaadetun pienpuun keräämiseen.

Tukea voi hakea 1.3.2024 alkaen Suomen metsäkeskuksesta. Taimikon ja nuoren metsän hoidon töitä voi aloittaa heti lain voimaantulon jälkeen. Muiden työlajien osalta maanomistajan tulee odottaa Suomen metsäkeskuksen päätöstä ennen töiden aloittamista.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
metsäneuvos Niina Riissanen p. 0295 162 339, niina.riissanen(at)gov.fi

Ruokavirasto nimetty metsäkatoasetuksen toimivaltaiseksi viranomaiseksi  

Maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt Ruokaviraston EU:n metsäkatoasetuksen toimivaltaiseksi viranomaiseksi Suomessa. Kyseinen viranomainen vastaa asetuksesta johtuvien velvoitteiden täyttämisestä. Lopullinen ratkaisu toimivaltaisesta viranomaisesta tehdään lainsäätämisen yhteydessä eduskunnassa vuoden 2024 jälkipuoliskon aikana.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisasiantuntija Viktor Harvio, p. 0295 162 040, viktor.harvio(at)gov.fi

Valtioneuvostolta useita CAP-suunnitelman mukaisia asetuksia maataloudesta

Valtioneuvosto hyväksyi 28. joulukuuta joukon asetuksia, joissa määritellään tarkennuksia eläinten hyvinvointikorvaukseen, ei-tuotannollisiin investointeihin sekä ehdollisuuden vaatimuksiin CAP-suunnitelman muutosten johdosta. Lisäksi valtioneuvosto hyväksyi tuotantosidonnaisten tulotukien tukitasoja vuodelle 2024. 

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 28.12.2023

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Tuotantosidonnaiset tulotuet: erityisasiantuntija Auli Nurmi, 0295162304 
Ehdollisuus: erityisasiantuntija Riikka Knaapi, 0295162001
Ei-tuotannolliset investoinnit: erityisasiantuntija Heini Lehtosalo, 0295162057
Neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, 0295162248    
Sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]