Hyppää sisältöön

Sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen kehittämistä tuetaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2024 9.42
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti vuosina 2022-2023 sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen kehittämishankkeen. Hankkeeseen osallistuivat pääkaupunkiseudun kunnat sekä Tampereen ja Oulun kaupunkien varhaiskasvatuksen ja lasten sairaanhoidon vastuutahot. Tampereen kaupungin kehittämishankkeen osana toteutettiin myös valtakunnallinen selvitys sairaaloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen nykytilanteesta.

Suomessa kaikilla lapsilla on varhaiskasvatuslaissa säädetty oikeus varhaiskasvatukseen. Sairaalassa olevien lasten oikeus ja mahdollisuus osallistua varhaiskasvatukseen toteutuu vaihtelevasti riippuen siitä, missä sairaalassa lapsi on hoidossa.

Hankkeen tavoitteena oli kehittää kuntien ja sairaaloiden yhteistyötä varhaiskasvatuksen järjestämiseksi nykyistä kattavammin. Valtion erityisavustuksella pyrittiin myös edistämään varhaiskasvatusta sairaaloissa järjestävien tahojen verkostoitumista sekä toiminnan alueellista ja kansallista koordinaatiota. Erityisavustuksella luotiin toimintakäytäntöjä, joilla vahvistettiin sairauden tai vamman vuoksi varhaiskasvatuspalveluiden ulkopuolelle jäävien lasten mahdollisuutta osallistua varhaiskasvatukseen niin sairaalahoidon aikana kuin myös siirtymävaiheessa, kun lapsen kotiuduttua osallistuminen varhaiskasvatukseen ei terveydellisistä syistä ole vielä mahdollista.

Kansallisen selvitystyön kehittämissuositukset 

Hankkeessa toteutettiin myös kansallinen selvitys, jonka tehtävänä oli tuottaa tietoa sairaaloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen tai sitä vastaavan toiminnan nykytilanteesta alle kouluikäisten lasten osalta. Taustalla on pyrkimys saada tulevaisuudessa sairaalassa järjestettävä varhaiskasvatus toteutumaan osana lapsen opinpolkua varhaiskasvatuslaissa säädetyllä tavalla. 

Selvityksen perusteella lapsille suunnattu toiminta on ollut hyvin vaihtelevaa sekä sisällöiltään, toteutustavoiltaan ja toteuttajajoukoiltaan. Sairaaloiden ja kuntien välinen yhteistyö on ollut vähäistä ja tiedonsiirto näiden kahden toimijan välillä ei ole ollut ongelmatonta. Varhaiskasvatuksen toteutuminen on vaihdellut sairaaloittain ja osassa sairaaloita sitä ei ole ollut tarjolla lainkaan. Myös käytännölliset esteet ovat rajoittaneet varhaiskasvatuksen toteuttamista sairaaloissa. 

Kansallisen selvitystyön raportissa esitellään selvityksen toteutus ja sen pohjalta laaditut keskeiset kehittämissuositukset varhaiskasvatuksen ja sitä laajemman lasten toiminnan toteuttamiseen liittyen toiminnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Suosituksilla pyritään turvaamaan jokaisen lapsen oikeus saada varhaiskasvatusta myös sairaalassa ollessaan.

Opetushallituksen verkkosivuilla tukimateriaalia

Opetushallitus on koonnut verkkosivuilleen tukimateriaalin, jonka kautta varhaiskasvatuksen järjestäjät ja henkilöstö löytävät tietoa sairaalassa järjestettävästä varhaiskasvatuksesta. Sivuilta löytyy myös tietoa yhteistyöstä varhaiskasvatuksen toimipaikan ja sairaalan välillä. Sivustolta löytyy kehittämishankkeiden yhteydessä tehtyjä videoita sekä linkitys avointen oppimateriaalien kirjaston kokoelmaan, johon on koottu konkreettisia materiaaleja työn tueksi. 

Opetushallitus järjestää 23.1.2025 Sairaalassa järjestettävä varhaiskasvatus -webinaarin. Maksuton webinaari on suunnattu varhaiskasvatuksen johdolle ja asiantuntijoille sekä sairaaloiden lasten palveluista vastaaville hallinnon edustajille tukemaan sairaalassa järjestettävän varhaiskasvatuksen sekä varhaiskasvatuksen ja sairaalan välisten yhteistyökäytäntöjen suunnittelua ja toteuttamista. 

Sairaalassa järjestettävä varhaiskasvatus –verkkosivu Opetushallitus (oph.fi)

Yhteistyö sairaalan ja varhaiskasvatuksen toimipaikan välillä -verkkosivu Opetushallitus (oph.fi)

Sairaalassa järjestettävä varhaiskasvatus –webinaari 23.1.2025 Opetushallitus

Kansallinen selvitys sairaaloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen nykytilanteesta – Sairaaloissa järjestettävän varhaiskasvatuksen kehittämishanke

Lisätietoja:

  • OKM: Opetusneuvos Tarja Kahiluoto, 02953 30386
  • OPH: Opetusneuvos Kati Kaplin-Sainio, 02953 31258
  • Pirkanmaan hyvinvointialue / Tampereen yliopistollinen sairaala: Marja Rantanen, 044 4739640
     
Varhaiskasvatus