Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Terroristiryhmän toimintaan osallistumisen rangaistavuutta ehdotetaan laajennettavaksi

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2021 13.29
Tiedote

Hallitus esittää tänään eduskunnalle annetussa esityksessä laajennuksia terrorismirikosten rangaistavuuteen.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi se, että henkilö hoitaa terroristiryhmän terroristisen rikollisen toiminnan kannalta olennaista tehtävää. Olennaiset tehtävät voisivat koskea esimerkiksi terroristiryhmän aseelliseen toimintaan osallistumista, ryhmän toimintavalmiudesta huolehtimista sekä terrorismirikosten tekemiseen kannustavan tai sitä muuten edistävän uskonnollisen tai ideologisen koulutuksen antamista.

Uutena terrorismirikoksena säädettäisiin rangaistavaksi terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen, jolla kehotettaisiin värväytymään terroristiryhmään tai terrorismirikoksen tekemiseen. Tällaista julkista kehottamista voitaisiin tehdä joukkotiedotusvälinettä tai sosiaalista mediaa käyttäen taikka väkijoukossa tai julkisessa tilaisuudessa. Nykysääntelystä poiketen ei edellytettäisi, että kehottamisesta aiheutuu terrorismirikoksen tekemisen vaara.

Lisäksi terrorismirikoksen rahoittaminen ja matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten tulisivat nykyistä laajemmin rangaistaviksi.

Esityksessä ehdotetaan muutoksia myös salaisia pakkokeinoja ja salaisia tiedonhankintakeinoja koskeviin säännöksiin ja eräisiin muihin terrorismirikoksiin liittyviin säännöksiin.

Terrorismirikosten sääntelyn riittävä kattavuus on tärkeää

- Terrorismirikokset ovat yhteiskunnan perustoimintoja sekä ihmisten henkeä, terveyttä ja turvallisuutta hyvin vakavasti vaarantavia rikoksia, minkä vuoksi on tärkeää huolehtia sääntelyn riittävästä kattavuudesta, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2021.

Lisätietoja
lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva, puh. 0295 150 176, [email protected] 
erityisavustaja Niklas Mannfolk, p. 050 306 3990, [email protected] 

Valtioneuvosto.fi/päätökset
 

 
Sivun alkuun