Hyppää sisältöön

Maanmittauslaitos osallistuu jatkossa rajavyöhykkeelle rakennettavista esteistä maksettavien korvausten arvioimiseen ja päätöksentekoon

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 2.7.2024 14.30
Tiedote

Rajavyöhykkeelle rakennettavia esteitä koskevaa sääntelyä päivitetään niin, että Maanmittauslaitos osallistuu jatkossa tarkoituksenmukaisella tavalla maanomistajille maksettavien korvausten arvioimista koskevaan menettelyyn ja päätöksentekoon. Lakihanke rajavartiolain muuttamiseksi asetettiin 1. heinäkuuta.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan Rajavartiolaitos arvioi maanomistajille itärajan esteaitaan liittyvistä rakennus- ja raivaustöistä aiheutuvan haitan, tekee korvauspäätöksen ja edustaa valtiota mahdollisessa valitusoikeudenkäynnissä. Hankkeessa selvitetään mahdollisuutta, että Maanmittauslaitos osallistuisi jatkossa kaikkiin edellä mainittuihin prosessin vaiheisiin tai että nämä tehtävät siirtyisivät kokonaan Maanmittauslaitokselle.

Rajavartiolaitos toimii edelleen korvausten maksajana kuten nytkin. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan alkuvuonna 2025.

Esteitä rakennetaan myös yksityishenkilöiden omistamille alueille rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi

Rajavyöhykkeellä sijaitsevan maa- tai vesialueen omistajalla ja haltijalla on velvollisuus sallia aidan tai muun esteen rakentamisen valtion kustannuksella, jos se on välttämätöntä rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi. Muualle kuin Suomen rajalle muodostetun raja-aukon reunaan rakennettavasta esteestä aiheutuvasta vahingosta ja haitasta suoritetaan maa- tai vesialueen omistajalle ja haltijalle käyvän hinnan mukainen korvaus.

Lisäksi maa- tai vesialueen omistajalla ja haltijalla on velvollisuus sallia valtion kustannuksella muun muassa kasvillisuuden poistaminen, kulku-uran ja tien rakentaminen, välttämättömät maansiirto- ja vesirakennustyöt sekä kulku-uran tai tien edellyttämien välttämättömien rakenteiden rakentamisen. Myös näistä toimenpiteistä suoritetaan maa- tai vesialueen omistajalle ja haltijalle käyvän hinnan mukainen korvaus.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Noora Nihtinen, p. 0295 421 612, [email protected] 

Orpon hallitusohjelma Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio