Hyppää sisältöön

Sisäministerit keskustelevat sisäisen turvallisuuden uhista sekä muuttoliikkeen hallinnasta

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2025 9.16
Tiedote

EU-maiden sisäministerit kokoontuvat Puolan Varsovaan 30.1. epäviralliseen oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon. Ministerit keskustelevat muun muassa sisäisen turvallisuuden haasteista ja uhista sekä muuttoliikkeen hallinnasta. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Antti Salminen (sisäministeri Mari Rantasen sairastumisen takia).

-Tarvitsemme kokonaisvaltaisen ja horisontaalisen näkökulman turvallisuuteen. Perinteiset sisäisen turvallisuuden uhat, kuten järjestäytynyt ja rajat ylittävä rikollisuus sekä terrorismi, eivät ole kadonneet mihinkään. Sen lisäksi vastassa ovat esimerkiksi siirtolaisase, jota vihamieliset valtiot käyttävät vaikuttaakseen ja painostaakseen EU-valtioita, ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat hybridiuhat, sanoo Salminen.

EU:n kapasiteettia vedenalaisen kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi tulee vahvistaa

Viime aikoina Itämerellä on tapahtunut useita merenalaisten kaapeleiden vaurioita. Eagle S:n kohdalla Suomen viranomaiset toimivat ripeästi ja estivät mahdolliset lisävahingot, joita ankkurin raahautuminen olisi voinut aiheuttaa.

-EU:n kapasiteettia vedenalaisen kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja vahinkojen korjaamiseksi tulee vahvistaa. Myös EU- ja Nato-maiden yhteistä merellistä tilannekuvaa ja tiedonvaihtoa on syytä tehostaa. Lisäksi Venäjän ns. varjolaivaston toiminnan rajoittamiseksi on löydettävä yhteiset keinot, Salminen toteaa.

Kaikkiin kriiseihin ja uhkiin tarvitaan koordinoitua EU-tason varautumista

Lounaalla ministerit keskustelevat presidentti Sauli Niinistön varautumisraportista. Raportissa todetaan, että Euroopan pitää ottaa turvallisuusympäristön muuttuminen tosissaan, ja että kriiseihin ja uhkiin tarvitaan koordinoitua EU-tason varautumista.

Niinistön raportti toimii pohjana keväällä 2025 julkaistaville EU:n varautumisunionistrategialle, sisäisen turvallisuuden strategialle sekä puolustuksen valkoiselle kirjalle. Strategioiden valmistelu tulee sovittaa yhteen.

Unioniin suuntautuvaa siirtolaispainetta pitää vähentää

Sisäministerit jatkavat myös keskustelua muuttoliikkeen hallinnasta ja innovatiivisista ratkaisuista siihen liittyen. Tavoitteena on muun muassa löytää keinoja, joilla vähennetään unioniin suuntautuvaa siirtolaispainetta ja ehkäistään ihmissalakuljetusta. Lisäksi tavoitteena on paluiden tehostaminen.

-Suomi on tehnyt kovasti töitä asian eteen kansallisesti, mutta tarvitsemme myös EU-tason ratkaisuja. Laittomasti maassa oleskelevilla on velvollisuus tehdä yhteistyötä ja palata päätöksensä mukaisesti. Jos he eivät näin tee, meillä tulee olla tehokkaita keinoja, joilla heidät saadaan poistettua maasta. Erityisesti turvallisuusuhkia luovien henkilöiden tehokas palauttaminen on meille tärkeää, valtiosihteeri toteaa.

Suomi oli mukana komissiolle toukokuussa 2024 lähetetyssä 15 jäsenmaan kirjeessä, jossa tuotiin esiin tarve saada aikaan innovatiivisia ratkaisuja EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen (ns. pakti) lisäksi. 

Lisätietoja:
ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, p. 040 720 2216, [email protected] 
sisäministeriön viestintä, [email protected] (valtiosihteerin haastattelupyynnöt)