Hyppää sisältöön

Sisäministerit keskustelevat Euroopan rajojen turvallisuudesta ja EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksesta

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2022 15.52
Tiedote 17/2022

EU:n sisäministerit kokoontuvat Ranskan Lilleen 3.2. epäviralliseen oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon. Ministereiden agendalla on Euroopan rajojen turvallisuus sekä EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistus. Lisäksi kokouksessa keskustellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista pelastuspalvelun alalla. Epävirallisessa ministerikokouksessa ei tehdä päätöksiä.

Kokousta edeltävänä päivänä EU:n puheenjohtajamaa Ranska järjestää ministereille kyberrikollisuutta koskevan harjoituksen. Suomea edustaa niin kokouksessa kuin harjoituksessa sisäministeri Krista Mikkonen.

Schengen-alueen toimintaa kehitetään muun muassa lainsäädännön muutoksilla

Ajankohtaisesta tilanteesta EU:n ulkorajoilla on keskusteltu viime kesän ja syksyn aikana useissa yhteyksissä. Suomen ja Venäjän välinen raja on myös Schengenin ulkoraja, joten aihe on Suomelle erityisen tärkeä. Sisäministereiden kokouksessa asiasta keskustellaan erityisesti Schengen-alueen kehittämisen näkökulmasta.

-Schengenin rajasäännöstöä tulee kehittää niin, että jäsenmaille mahdollistetaan tehokkaat, oikeasuhtaiset ja nykyistä joustavammat keinot vastata muuttuviin tilanteisiin sekä ulko- että sisärajoilla perus- ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla, sanoo ministeri Mikkonen.

Komissio antoi joulukuussa osana Schengen-pakettia esityksen Schengenin rajasäännöstön muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on kehittää sisärajavalvonnan palauttamiseen liittyvää sääntelyä sekä erilaisia koordinaatiomekanismeja häiriö- ja kriisitilanteisiin sisä- ja ulkorajoilla. Komissio on myös antanut muutosehdotuksensa Schengenin arviointimekanismista, jolla parannetaan entisestään arviointeja Schengen-säännöstön täytäntöönpanosta jäsenmaissa.

Myös maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa on tehtävä EU:ssa kokonaisvaltaisesti ja yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistuksessa on edettävä, jotta parannetaan jäsenvaltioiden toimintavalmiuksia kaikissa muuttoliiketilanteissa ja sitä kautta tuetaan Schengen-alueen häiriötöntä toimintaa.

Ranska ehdottaa uutta etenemistapaa maahanmuutto- ja turvapaikkauudistuksen edistämiselle

Syksyllä 2020 käynnistetty EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkauudistus on erityisesti lainsäädäntötyön osalta edennyt hitaasti, ja puheenjohtaja etsii nyt uutta etenemistapaa työskentelylle. Ranskan ehdotuksen mukaan tarkoituksena on edetä asteittain ja pyrkiä vastaamaan jokaisessa vaiheessa mahdollisimman hyvin kaikkien jäsenmaiden tarpeisiin.

Ranskan kokonaisvaltaisen etenemissuunnitelman mukaan yhtäältä vahvistettaisiin tarkastus- ja rekisteröintitoimia ulkorajoilla ja toisaalta annettaisiin tukea niille jäsenmaille, joille nyt lankeaa suurin vastuu rajavalvonnasta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta. Myös politiikan ulkoinen ulottuvuus on Ranskalle tärkeä, erityisesti paluuyhteistyön parantaminen keskeisten kumppanimaiden kanssa. Suomi tukee puheenjohtajan pyrkimyksiä viedä uudistusta eteenpäin asteittain ja rakentaa siten luottamusta jäsenmaiden välille.

Epävirallisessa sisäministerikokouksessa käydään ensimmäinen ministeritason keskustelu Ranskan ehdotuksesta. Keskustelu on pohjustusta maaliskuun oikeus- ja sisäasioiden neuvostoa varten, jossa pyritään jo poliittiseen yhteisymmärrykseen tulevista askeleista.

Eurooppalaista yhteistyötä tulee lisätä pelastuspalvelun alalla

Sisäministerit keskustelevat kokouksessaan myös ilmastonmuutoksen vaikutuksista pelastuspalvelun alalla. Suomi pitää aihetta tärkeänä ja ajankohtaisena.

-Ilmastonmuutokseen liittyvät riskit eivät kunnioita valtioiden rajoja. Meidän pitää lisätä eurooppalaista yhteistyötä, jotta voimme varautua entistä paremmin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja kehittää yhteisiä valmiuksia tehokkaasti, toteaa Mikkonen.

Suomi tukee tavoitetta parantaa ja tehostaa EU:n valmiutta vastata vakaviin, laaja-alaisiin suuronnettomuus- ja kriisitilanteisiin. Sektorien välisen yhteistyön ja yhteiskunnan kriisinkestävyyden vahvistaminen eurooppalaisella tasolla edistää myös Suomen kansallista valmiutta. 

Lisätietoja:
ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, p. 040 720 22 16, [email protected]
erityisavustaja Tiina Kivinen, p. 050 566 19 22, [email protected] (ministeri Mikkosen haastattelupyynnöt)