Hyppää sisältöön

Tilapäinen suojelu sotaa pakeneville ukrainalaisille jatkuu

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 3.9.2024 14.18
Tiedote

Sisäministeriö on asettanut lakihankkeen tilapäistä suojelua koskevan lainsäädännön muuttamiseksi siten, että Ukrainan kansalaisten ja heidän perheenjäsenten tilapäinen suojelu jatkuu myös 4.3.2025 jälkeen. Hankkeessa valmistellaan ulkomaalaislakiin tarvittavat muutokset.

Tilapäinen suojelu perustuu EU:n tilapäisen suojelun direktiiviin, joka otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa 4.3.2022 sen jälkeen, kun Venäjä oli käynnistänyt hyökkäyssodan Ukrainassa. Euroopan unionin neuvosto päätti kesäkuussa 2024 tilapäisen suojelun jatkamisesta 4.3.2026 saakka.

Tilapäinen suojelu koskee jatkossakin Ukrainan kansalaisten ja heidän perheenjäsenten lisäksi niitä kolmansien maiden kansalaisia, joilla on Ukrainassa pysyvä oleskelulupa tai he ovat saaneet kansainvälistä suojelua.

Sen sijaan Suomi ei enää jatka tilapäisen suojelun antamista Ukrainasta paenneille sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joilla ei ole ollut Ukrainassa pysyvää oleskelulupaa tai jotka eivät ole saaneet kansainvälistä suojelua.  He ovat oleskelleet Ukrainassa esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi. Näiden henkilöiden osalta tilapäinen suojelu päättyy 4.3.2025. Lainsäädäntömuutokset perustuvat valtioneuvoston 7.9.2023 tekemään päätökseen.

Ulkomaalaislain säännökset tilapäisestä suojelusta ovat tulleet voimaan vuonna 2004 ja ovat nykytilanteessa osin vanhentuneet. Tilapäisen suojelun enimmäiskestoksi on säädetty kolme vuotta, joka tulee Ukrainan tilanteen vuoksi annettavan tilapäisen suojelun osalta täyteen 4.3.2025. Tilapäisen suojelun jatkuminen tämän jälkeen edellyttää lainsäädännön muuttamista.

Tilapäisen suojelun myöntäminen mahdollistaa sen, että suojelua voidaan tarjota rajatulle joukolle nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa.

Ukrainalaiset ovat vuosina 2022-2024 jättäneet Suomessa yhteensä noin 74 000 tilapäisen suojelun hakemusta. Suomessa on tällä hetkellä noin 46 000 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista. Turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmässä on noin 23 000 ukrainalaista ja kotikunnan on saanut noin 23 000 ukrainalaista. Loppujen arvioidaan palanneen takaisin Ukrainaan tai siirtyneen muualle EU-alueelle.

Lakihankkeen toimikausi on 3.9.2024-31.3.2025. Lakihankkeessa seurataan ja otetaan huomioon, mitä ratkaisuja EU:ssa tilapäisen suojelun jatkamisesta tehdään. Suomen kansallisen ratkaisun on oltava linjassa EU:n ja muiden jäsenvaltioiden ratkaisujen kanssa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskaudella 2024. Lakimuutosten on tultava voimaan 5.3.2025.

Lisätietoja: 
johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488 658, [email protected]