Hyppää sisältöön

Äänekoskelle rahoitusta rakennemuutostilanteen hoitoon

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2024 11.22
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi 17.12.2024 päätöksellään 160 000 euroa rahoitusta Äänekoskelle paikalliseen rakennemuutostilanteeseen elinvoiman vahvistamiseksi alueella.  

Äänekosken rakennemuutostilanteen taustalla on Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Woodin päätös lopettaa vanerituotanto Äänekoskella vaiheittain vuosina 2025–2026 sekä traktoritehdas Valtran henkilöstövähennykset. Yhteensä työnsä tulee menettämään yli 400 henkilöä. Metsä Group pyrkii tarjoamaan työnsä menettäville töitä muissa yksiköissään.

Vaneritehtaan sulkemiseen vaikuttavat erityisesti rakentamisen lama ja Venäjän puuntuonnin ehtyminen. Valtran henkilöstövähennykset ovat puolestaan osa laajempia muutosneuvotteluja ja AGCO-konsernin kansainvälisten toimintojen uudelleenjärjestelyjä. 

Rahoituksella tullaan muun muassa tukemaan ja kehittämään paikallisia yrityksiä korvaavien työpaikkojen synnyttämiseksi, kartoittamaan uusia liiketoiminta-alueita ja -mahdollisuuksia sekä monipuolistamaan alueen elinkeinoelämää. 

”Rahoitus mahdollistaa paitsi nopean reagoinnin, myös valmistautumisen pitkäjänteiseen elinvoiman kehittämiseen. Alueen toimijoiden yhteistyö on avainasemassa, jotta hankalasta tilanteesta päästään eteenpäin”, toteaa elinkeinoministeri Wille Rydman.

Tilannetta hoidetaan alueellisella yhteistyöllä

Paikallisen äkillisen rakennemuutoksen (PÄRM) tilanteella tarkoitetaan äkillistä ja ennakoimatonta tilannetta, joka ei täytä varsinaisen, laajan äkillisen rakennemuutoksen (ÄRM) rahoituksen kriteerejä, mutta joka aiheuttaa paikallisen kriisin elinkeinoelämän, työllisyyden ja työmarkkinoiden kannalta.

Paikallisen äkillisen rakennemuutoksen toimintamalli perustuu alueelliseen yhteistyöhön tilanteen hoitamiseksi. 

Myönnetyllä rahoituksella suunnitellut toimenpiteet liittyvät muun muassa uusien työpaikkojen ja investointien edistämiseen. Lisäksi rahoitusta voidaan käyttää teollisuuden toimintaympäristön kehittämiseen sekä alueen elinkeinoelämän ja toiminnassa olevien yritysten kehittämiseen ja toiminnan suuntaamiseen uudella, kestävällä tavalla. 

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Teemu Hartikainen, p. 0295 047 296
johtava asiantuntija Hanna-Maria Urjankangas, TEM, p. 0295 047 127