Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Alueiden matkailuelinkeinon elpymistä edistävien hankkeiden arviointi valmistui

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2022 10.03
Uutinen

Alueiden matkailuelinkeinon elpymistä edistävillä kehittämishankkeilla on tuettu alueiden toimintakykyä koronapandemian aiheuttamasta kriisistä selviytymisessä. Varsinais-Suomen liitto, Etelä-Savon maakuntaliitto sekä työ- ja elinkeinoministeriö käynnistivät keväällä 2022 ulkoisen arvioinnin rahoituksen vaikutuksien selvittämiseksi ja toteutuksen arvioimiseksi. Arvioinnin toteutti Owal Group Oy.

Vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa varattiin neljän miljoonan euron määräraha alueiden matkailuelinkeinon elpymistä tukevan hankekokonaisuuden rahoitukseen. Tuki kohdennettiin matkailun alueorganisaatioille tai vastaaville alueen matkailua laaja-alaisesti kehittäville toimijoille. 

Etelä-Savon maakuntaliitto ja Varsinais-Suomen liitto rahoittivat yhteensä 28 kehittämishanketta. Näiden tavoitteena oli vahvistaa alueiden matkailuelinkeinoa ja matkailukehittämisen johtamista ja koordinointia sekä tehostaa kansallisen tason toimenpiteiden eteen tehtävää yhteistyötä. 

Hankkeet toteutuivat pääosin suunnitellusti

Suhteessa toteutusaikaan ja käytettävissä olevaan budjettiin hankkeissa muodostui Owal Groupin arvioinnin mukaan paljon konkreettisia tuloksia, jotka edistävät alueiden matkailuelinkeinon elpymistä. Hankkeet myös kohdentuivat hyvin suhteessa rahoituksen tavoitteisiin. Poikkeustilanteen jatkuminen vaikutti osan toteutukseen. 

Hankkeiden tavoitteiden saavuttamista on edistänyt vahva alueellinen yhteistyö sekä tarkka tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittely jo suunnitteluvaiheessa. Myös hankkeiden ja alueiden välistä yhteistyötä pidettiin hyödyllisenä. Osassa hankkeista alueiden välinen yhteistyö oli selkeää ja suunniteltua alusta alkaen, osassa yhteistyö käynnistettiin hankekokonaisuuden yhteistapaamisten myötä. Tulosten mukaan alueellista ja alueiden välistä yhteistyötä pyritään entisestään tiivistämään hankekauden jälkeen. 

Matkailuyritysten liiketoimintaedellytysten vahvistaminen alueen ja hanketta toteuttavan organisaation tarpeista lähtien on luonut edellytyksiä laajempien vaikutusten syntymiselle. Arviointitulosten mukaan rahoitus mahdollisti muun muassa digitalisaation ja yhteistyöverkoston kehittämisen niiltä osin, johon muutoin on ollut vaikea löytää resursseja. 

Monet hankkeista kohtasivat vaikeuksia yritysten aktivoimisessa, mikä selittyy osin pandemian jatkumisesta johtuneella vaikealla toimintaympäristöllä. Toimenpiteiden tavoiteltuja vaikutuksia yritysten tai työpaikkojen säilymiseen tai syntymiseen ei voida todentaa näin pian hankekauden päättymisen jälkeen. 

Arvioinnin mukaan haettavana olleen rahoituksen kohdentaminen matkailun alueorganisaatioille yksittäisten yritysten sijaan edisti alueen matkailuelinkeinon kehittymistä kokonaisuutena ja alueen toimijoiden yhteistyötä. Tulosten perusteella Suomen matkailustrategian kattoteemojen edistäminen edellyttää koko alueellisen (toisinaan myös alueiden välisen) matkailuekosysteemin kehittämistä. Matkailun alueorganisaatioilla on keskeinen rooli paitsi kriiseistä selviämisessä myös matkailuelinkeinon uudistumisessa ja kasvussa laajemminkin. Arvioinnissa suositellaankin, että haettavissa ollutta rahoitusta voi olla tarpeen soveltaa muulloinkin kuin poikkeustilanteissa. 

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Hanna-Mari Kuhmonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 008
toimitusjohtaja Jeremias Kortelainen, Owal Group Oy, p. 040 758 5893

 
Sivun alkuun