Hyppää sisältöön

Astetta alemmas – energiansäästö puree jo, mutta lisätoimia tarvitaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.10.2022 8.01
Tiedote
Astetta alemmas -energiansäästökampanjan tunnus

Kansallinen Astetta alemmas -energiansäästökampanja käynnistyy tänään. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut koko Euroopassa haastavan energiatilanteen. Energiansäästö on erityisen nopea ja vaikuttava keino energiakriisin hillitsemiseen ja rahan säästöön. 

Lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kertoo säästävänsä energiaa, selvisi syyskuussa julkaistusta Kansalaispulssi-kyselystä. Kantaverkkoyhtiö Fingridin tuoreet tiedot puolestaan kertovat, että syyskuussa sähkönkulutus laski seitsemän prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. 

”Suomalaiset ovat lähteneet laajalla rintamalla säästämään energiaa ja tulokset puhuvat puolestaan. Talvi on kuitenkin vasta tulossa, joten näissä talkoissa riittää tekemistä”, toteaa Motivan viestintäjohtaja Kati Laakso

Tänään käynnistyneessä Astetta alemmas -kampanjassa ihmisiä, yrityksiä ja muita organisaatioita kannustetaan säästämään energiaa arkisin teoin. Kampanjan päivitettynä tavoitteena on saada vähintään 95 prosenttia suomalaisista kotitalouksista säästämään energiaa ja tasata sähkönkulutuksen huippuja. Pitkän aikavälin tavoitteena on pysyvä energiankulutuksen lasku.

Tehokkaita toimia paljon, nyt on aika ottaa ne käyttöön

Erityisen tehokkaita toimia ovat sisälämpötilan alentaminen, lämpimän veden säästeliäs käyttö sekä kevyempi kaasujalka autolla ajaessa. Sähkön kulutusta kannattaa vähentää erityisesti huippukulutustunteina, eli arkisin kello 8–10 ja 16–20.  Omaan elämäntilanteeseen sopivat keinot löytyvät helposti Astetta alemmas -kampanjan verkkosivuilta.

Kotitalouksien rooli on tärkeä energiansäästötalkoissa, mutta ne eivät vastaa siitä yksin. Mukana ovat myös valtio, yrityksiä ja erilaisia organisaatioita. Kampanjaan on ilmoittautunut mukaan jo 541 toimijaa, jotka ovat sitoutuneet tekemään konkreettisia energiatekoja. Tiedot kampanjakumppaneista ja kumppanien energiansäästöteoista löytyvät kampanjasivuilta.

Energiansäästöllä turvataan sähköjärjestelmän kestävyyttä

Energiaa säästämällä turvataan Suomessa energian riittävyyttä ja sähköjärjestelmän kestävyyttä sekä hillitään energian hintojen nousua. Myös Euroopan komissio on esittänyt jäsenvaltioille toiveen siitä, että ihmisiä ja organisaatioita tulee kannustaa ja tukea energiansäästössä muun muassa kansalaiskampanjoilla.

Astetta alemmas -kampanjan järjestävät yhteistyössä valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva, Energiavirasto, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, valtioneuvoston kanslia ja Sitra.

Myös kampanjan järjestäjät ovat mukana energiansäästötalkoissa. Esimerkiksi valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa valtion tiloissa mittavan energiansäästöohjelman. Säästettävä energiamäärä vastaa noin 3 750 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Lisää kampanjan järjestäjien energiansäästöteoista voit lukea Astetta alemmas -kampanjan verkkosivuilta.

Miten voin osallistua?

  • Omat energiansäästövinkkinsä ja -tekonsa voi jakaa sosiaalisessa mediassa käyttämällä #AstettaAlemmas -tunnistetta. 
  • Yritykset ja organisaatiot voivat ilmoittautua kampanjakumppaneiksi Astetta alemmas -verkkosivujen kautta.

Lisätiedot: 
viestintäjohtaja Kati Laakso, Motiva, p. 09 6122 5023
viestintäjohtaja Matti Hirvola, TEM, p. 029 504 7052
teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen, TEM, p. 029 506 2140 (energiatehokkuus ja energiansäästö)
teollisuusneuvos Petteri Kuuva, TEM, p. 0295 064 819 (energiatilanne)
johtaja (energiatehokkuus) Heikki Väisänen, Energiavirasto, p. 029 505 0120
viestintäjohtaja Jussi Salmi, YM, p. 0295 250 263
apulaisviestintäjohtaja Jyri Rantala, VNK, p. 029 5160 622
johtava asiantuntija (kestävyysratkaisut) Tuuli Hietaniemi, Sitra, p. 0294 618 411