Hyppää sisältöön

Fortumille lupa käyttää Loviisan voimalaitosyksiköitä vuoden 2050 loppuun

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 16.2.2023 13.31
Tiedote
Fortumin voimalaitosyksiköt Loviisassa
Kuva: Fortum oyj

Valtioneuvosto myönsi 16.2.2023 ydinenergialain mukaisen käyttöluvan Fortum Power and Heat Oy:n Loviisa 1 ja Loviisa 2 -voimalaitosyksiköille. Uuden käyttöluvan myötä ydinvoimalaitosyksiköitä voi käyttää energiantuotantoon enintään vuoden 2050 loppuun saakka. Loviisan nykyiset käyttöluvat ovat voimassa 31.12.2027 (LO1) ja 31.12.2030 (LO2) asti.

Lisäksi laitosyksiköille myönnettiin käyttölupaa laitosyksiköiden käytöstä poistoon valmistautumisen edellyttämällä tavalla enintään vuoden 2055 loppuun saakka. Fortumille myönnettiin myös lupa käyttää ydinpolttoaine- ja ydinjätehuollon kannalta tarpeellisia rakennuksia ja varastoja tarvittavine laajennuksineen vuoden 2090 loppuun saakka. 

Luvan myöntämisen edellytyksenä oli Säteilyturvakeskuksen antama myönteinen lausunto, joka  perustuu laitosten laajaan turvallisuusarvioon.

STUK:n 26.1.2023 ministeriölle antaman lausunnon mukaan Fortumilla on tarvittavat edellytykset, menettelyt, osaaminen ja resurssit turvallisen käytön jatkamiseksi. Yhtiö on myös tehnyt ikääntymisen hallintaa koskevat suunnitelmat ja valinnut menettelyt, jotka STUKin arvion mukaan ovat riittävät laitoksen kunnon seuraamiseksi ja tarvittavien parannustoimenpiteiden käynnistämiseksi.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan Loviisan voimalaitoksen toiminnan jatkuminen on Suomen sähköhuollon turvaamisen kannalta perusteltua. Laitos vahvistaa Suomen sähköomavaraisuutta mikä on omiaan vaikuttamaan alentavasti sähkön hintatasoon Suomessa. Siitä hyötyvät niin kotitaloudet, elinkeinoelämä kuin kaikki muutkin sähkönkäyttäjät.

Teollisuuden kilpailukyvyn turvaamisen kannalta on olennaista turvata sähkön saanti ja sen kohtuullinen hintataso. Näkymä vakaasta ja edullisesta sähkön hintatasosta pitkälle tulevaisuuteen lisää investoijien kiinnostusta Suomea kohtaan. 

Laitoksen jatkuva käyttö tukee sähköntuotannon huoltovarmuutta, sillä laitos tuottaa tällä hetkellä noin 10 prosenttia Suomen sähköntarpeesta, tuotannon ollessa vuositasolla noin 8 TWh. 

Käyttölupa on myös edellytys Otaniemessä sijaitsevan käytöstä poistetun tutkimusreaktorin (FiR 1) purkujätteiden varastoimiselle ja käsittelylle Loviisan voimalaitoksella. 

Ydinvoimalaitoksen käyttö edellyttää toimitusvarmuutta myös polttoainetoimituksille. Fortum tiedotti 22.11.2022 tehneensä sopimuksen Westinghouse Electric Companyn kanssa uuden polttoainetyypin toimittamisesta Loviisan voimalaitokselle. Uuden polttoaineen käyttöönotto on monivuotinen viranomaishyväksyntöjä vaativa projekti. Lupaehtona Fortumilta edellytetään selvitystä työ- ja elinkeinoministeriölle tuoreen ydinpolttoaineen hankintajärjestelyistä viimeistään 31.12.2023. 

Fortum on hakenut käyttölupaa myös Loviisan voimalaitosalueella sijaitsevaa matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoituslaitokselle vuoden 2090 loppuun saakka. Tämä lupa on ministeriössä valmistelussa ja tulee valtioneuvoston päätettäväksi kevään aikana. Loviisan voimalaitoksella syntyvä käytetty polttoaine tullaan loppusijoittamaan Posivan toimesta.

Lisätiedot:
yli-Insinööri Jorma Aurela, TEM, p. 0295 064 832
teollisuusneuvos Liisa Heikinheimo, TEM, p. 029 504 7035