Hyppää sisältöön

Katri Väänänen KKV:n kuluttajavastuualueen ylijohtajaksi ja kuluttaja-asiamieheksi

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.10.2018 13.36
Tiedote

Valtioneuvosto on nimittänyt 4.10.2018 oikeustieteiden kandidaatti, varatuomari Katri Väänäsen Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ylijohtajaksi 15.10.2018 alkavaksi 5-vuotiskaudeksi. Ylijohtajan tehtävänä on johtaa viraston kuluttaja-asioiden vastuualueen toimintaa. Hän toimii myös kuluttaja-asiamiehenä.

Katri Väänänen toimii tällä hetkellä KKV:n kuluttajavastuualueen yksikön päällikkönä. Sitä ennen hän työskenteli virastossa vuosina 2013-2018 lakimiehenä, painopistevastaavana ja yksikönpäällikön sijaisena sekä kuluttajavalistusta ja -kasvatusta tekevän yksikön päällikkönä. Vuonna 2013 perustettuun Kilpailu- ja kuluttajavirastoon hän siirtyi Kuluttajavirastosta, jossa hän toimi lakimiehenä vuosina 2002-2012.

Yli 16 vuoden kokemus kuluttaja-asioista antaa Väänäselle hyvän käsityksen kuluttaja-asiamiehen tehtävään kohdistuvista erilaisista odotuksista ja mahdollisuuksista. Hänellä on kuluttaja-asioiden syvällisen tuntemuksen johdosta strateginen ja kehittävä ote kuluttajavastuualueen toimintaan ja selkeä näkemys tehtävän viestinnällisen roolin tärkeydestä.

KKV:n ylijohtajan virka vapautui, kun sen haltija Antti Neimala nimitettiin 13.8.2018 alkaen työ- ja elinkeinoministeriön työllisyys ja toimivat markkinat -osaston osastopäälliköksi. Neimalalta vapautunutta virkaa haki asetetussa määräajassa kolme henkilöä.

Lisätiedot:
henkilöstö-ja hallintojohtaja Heidi Nummela, TEM, puh. 029 504 7988
Katri Väänänen, KKV, puh. 029 505 3192 (ylijohtaja 15.10.2018 alkaen)