Hyppää sisältöön

Lakiluonnos merituulivoiman edistämisestä talousvyöhykkeellä lausunnolle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2024 14.02
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt lausunnolle luonnoksen hallituksen esityksestä, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi laki merituulivoimasta talousvyöhykkeellä sekä muutettavaksi Suomen talousvyöhykkeestä annettua lakia ja Energiavirastosta annettua lakia. Esitys toteuttaa Petteri Orpon hallitusohjelman tavoitetta merituulivoiman pelisääntöjen selkeyttämisestä Suomen talousvyöhykkeellä.

Esityksen tavoitteena on edistää merituulivoimaa luomalla selkeät pelisäännöt talousvyöhykkeelle. Talousvyöhyke on kansainvälistä merialuetta, jonka taloudelliseen hyödyntämiseen Suomen valtiolla on oikeus. Ehdotuksen mukaan valtioneuvosto voisi päättää merituulivoimakäyttöön soveltuvista alueista ja niiden kilpailuttamisesta. Valtioneuvosto ottaisi alueita valitessaan huomioon muun meren käytön, kuten merenkulun, kalastuksen ja muut merituulivoimahankkeet, sekä ympäristötekijät kokonaisuutena. 

Toimija valittaisiin Energiaviraston järjestämällä avoimella ja läpinäkyvällä kilpailutuksella. Kilpailutuksen voittajan valinnassa olisi merkitystä sekä laadullisilla tekijöillä että tarjotulla hinnalla. Kilpailutusmallin yksityiskohdista tullaan säätämään asetuksella. Kilpailutuksen voittaja saisi yksinoikeuden hakea valtioneuvostolta hyödyntämislupaa tietylle alueelle. Hyödyntämisluvan myöntäisi valtioneuvosto.

Hyödyntämislupa antaisi määräajaksi yksioikeuden tehdä tutkimuksia kyseisellä alueella ja hyödyntää sitä merituulivoimahankkeeseen. Hyödyntämislupa ei vielä tarkoittaisi varmuutta merituulivoimahankkeen toteutumisesta, koska hankkeen toteuttaminen edellyttää myös muita lupia. Esityksellä tarkennettaisiin myös sitä, mitä kansallista lainsäädäntöä Suomen talousvyöhykkeellä sovelletaan. 

Esitys mahdollistaa valtiolle maksettavan korvauksen merituulivoima-alueen käytöstä. Kilpailutuksen voittanut toimija maksaisi valtiolle hyödyntämismaksua merituulivoimahankkeen tuotantoaikana. 

Rannikkoa lähemmillä, Suomeen kuuluvilla aluevesillä Metsähallitus vastaa yleisten vesialueiden hallinnoinnista ja jakaa merituulivoima-alueita hanketoimijoiden käyttöön oman kilpailutusmallinsa mukaisesti. 

Esitys on valmisteltu virkatyönä työ- ja elinkeinoministeriössä yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. Ministeriö on järjestänyt valmistelun aikana kaksi sidosryhmätilaisuutta. Lisäksi on järjestetty kahdenkeskisiä kuulemisia merituulivoimahankekehittäjien kanssa.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.

Lausuntoja esitysluonnoksesta voi antaa 4.7.2024 saakka

Lausunnot esitysluonnoksesta annetaan Lausuntopalvelu.fi-sivustolla. Lausuntoja voi antaa 4.7.2024 saakka. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen ministeriöihin sähköpostilla tai postitse. Lausunnon antajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi-sivustolla. 

Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan sivustolla. Jos lausuntoa ei ole mahdollista antaa lausuntopalvelussa, voidaan se toimittaa sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo.tem(at)gov.fi. Lausunnossa tulee mainita asianumero VN/12957/2023

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Outi Vilén, TEM, p. 0295 047 016 (ensisijainen yhteyshenkilö, paikalla 14.6. asti) 
erityisasiantuntija Tuuli Oikarinen, p. 0295 047 292 (erityisesti juridiset asiat, poissa 25.5.-23.6.)
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, TEM, p. 0295 064 815