Hyppää sisältöön

Lakipaketti yleisestä kuluttajaturvallisuudesta lausunnolle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 12.7.2024 11.26
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavaksi lainsäädännöksi ja laiksi kulutuspalvelujen turvallisuudesta. Esityksellä pannaan täytäntöön EU:n yleinen tuoteturvallisuusasetus. Samalla uudistetaan kulutuspalvelujen turvallisuutta koskevaa yleistä sääntelyä. Lausuntoja voi antaa 5.9.2024 saakka.

Suurin osa kuluttajatuotteiden turvallisuutta koskevasta yleisestä sääntelystä on jatkossa EU:n yleisessä tuoteturvallisuusasetuksessa. Siksi kuluttajaturvallisuuslaki kumottaisiin, ja sen korvaisivat kansallisesti laki kuluttajatuotteiden turvallisuudesta ja laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta. Kuluttajatuotteiden ja kulutuspalvelujen turvallisuudesta säädettäisiin siis vastedes omissa säädöksissään. Samalla joitakin kuluttajaturvallisuuslain nojalla annettuja asetuksia kumottaisiin. Lisäksi esityksellä muutettaisiin sellaisia lakeja, joissa nykyisellään viitataan kuluttajaturvallisuuslakiin.

Esityksellä kumottaisiin laki eräiden riskin aiheuttavien tuotteiden markkinavalvontaan liittyvien tietojen ilmoittamisesta Euroopan komissiolle. Sen mukainen sääntely sisällytettäisiin eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annettuun lakiin, jota muutettaisiin muiltakin osiltaan EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen panemiseksi täytäntöön.

EU:n yleinen tuoteturvallisuusasetus edellyttää lainsäädäntöä myös Suomessa

EU:n yleisellä tuoteturvallisuusasetuksella pyritään suojelemaan kuluttajia ja heidän turvallisuuttaan. Asetus on suoraan jäsenvaltioissa sovellettavaa oikeutta, mutta sen täytäntöönpano edellyttää myös kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi on kumottava sellaiset säännökset, jotka ovat päällekkäisiä tai ristiriitaisia asetuksen sääntelyn kanssa.

Suomessa asetuksen täytäntöönpano edellyttää lainsäädäntöä erityisesti markkinavalvontaviranomaisista ja näiden toimivaltuuksista. Lisäksi tarvitaan säännöksiä yleisen tuoteturvallisuusasetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista.

Kuluttajatuotteiden ja kulutuspalvelujen turvallisuudelle omat säädökset

Kuluttajatuotteita koskevista varsinaisista turvallisuusvaatimuksista säädetään EU:n yleisessä tuoteturvallisuusasetuksessa. Kuluttajatuotteiden turvallisuudesta annetussa laissa säädettäisiin lähinnä tuoteturvallisuutta koskevista kielivaatimuksista, toimivaltaisista markkinavalvontaviranomaisista ja joistakin näiden toimivaltuuksista. Lisäksi laissa säädettäisiin yleisen tuoteturvallisuusasetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista. Säännökset kuluttajien käyttöön tarkoitettujen koneiden markkinavalvonnasta ja niitä koskevan sääntelyn rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista sisältyisivät niin ikään tähän lakiin. Laki sisältäisi myös säännökset kuluttajaturvallisuusasiain neuvottelukunnasta.

Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta olisi kulutuspalvelujen turvallisuutta koskeva yleislaki. Siinä säädettäisiin turvallisen kulutuspalvelun vaatimuksista ja turvallisuuden arvioinnista, palveluntarjoajan velvollisuuksista, valvontaviranomaisista ja näiden valvontakeinoista, valvontaviranomaisen velvoittavista päätöksistä ja lain rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista.

Eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annettuun lakiin tehtäisiin EU-asetuksen täytäntöönpanoon tarvittavat muutokset niin, että EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen soveltamisalaan kuuluvat kuluttajatuotteet kuuluisivat jatkossa myös tuon lain soveltamisalaan.

Niin kuluttajatuotteiden turvallisuudesta annetussa laissa kuin kulutuspalvelujen turvallisuudesta annetussa laissa säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuudesta määrätä seuraamusmaksu. Tämän lisäksi säännösten rikkomisiin sovellettaisiin rikoslain terveysrikosta koskevaa sääntelyä.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 13.12.2024, jolloin EU:n yleistä tuoteturvallisuusasetusta aletaan soveltaa.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Lauri Wilenius, TEM, p. 0295 047 173
hallitusneuvos Mikko Holm, TEM, p. 0295 047 377