Hyppää sisältöön

Neuvontapalvelu kausityöntekijöille ja luonnonmarjanpoimijoille jatkuu tänäkin kesänä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2024 12.30
Tiedote

Neuvontapalvelu on tarkoitettu erityisesti ulkomaalaisille kausityöntekijöille ja luonnonmarjanpoimijoille, jotka epäilevät tulleensa hyväksikäytetyiksi työssään Suomessa. Palvelu on auennut aina kesäisin vuodesta 2021 lähtien. Sen toteuttaa Rikosuhripäivystys työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamana.

”Työelämän pelisääntöjen tulee olla reilut jokaiselle. Neuvontapalvelusta ulkomaalaiset työntekijät saavat tarvittaessa tietoa matalalla kynnyksellä”, työministeri Arto Satonen sanoo.

Neuvontapalvelusta työntekijä saa tietoa esimerkiksi lainmukaisista työehdoista, kuten työajoista ja palkkauksesta, asumisolosuhteista, rekrytoijan tai työnantajan perimistä maksuista sekä käytettävissä olevista oikeusturvakeinoista. Asia voidaan myös ohjata viranomaiselle selvitettäväksi, mikäli yhteyttä ottava työntekijä antaa siihen luvan.

Neuvontapalvelu on auki syyskuun loppuun saakka

Neuvontapalvelu on auki 3.6.–30.9.2024 välisenä aikana maanantaista perjantaihin klo 13–16. Sen tavoittaa numerosta +358 40 484 0103. Kysymyksiin vastataan puhelimessa ja yleisissä viestisovelluksissa (WhatsApp, Viber, LINE, ZALO, Telegram, Signal). 

Palveluun voi olla yhteydessä millä tahansa kielellä. Puheluihin vastataan suomeksi tai englanniksi, mutta tarvittaessa apua saa myös muilla kielillä. Palvelu on luottamuksellinen ja mitään yhteydenottajan antamia tietoja ei viedä eteenpäin ilman, että hän on erikseen antanut siihen luvan. 

Lisätiedot:
koordinoiva erityisasiantuntija Pia Marttila, Rikosuhripäivystys, p. 040 630 9669, [email protected] (ei tavoitettavissa 31.5.–4.6.)
hanketyöntekijä Juha Rautevaara, Rikosuhripäivystys, p. 040 484 0103, [email protected]
erityisasiantuntija Ariann Grandell, TEM, p. 0295 047 236