Hyppää sisältöön

Paikallisen sopimisen lakimuutokset lausuntokierrokselle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2024 15.06
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää 1.3.–12.4.2024 lausuntokierroksen lainsäädännöstä, jolla lisätään mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen. Ehdotukset lakimuutoksiksi on valmistellut kolmikantainen työryhmä, joka ei ollut työssään yksimielinen.

Kolmikantaisen työryhmän tehtävänä oli valmistella lainsäädäntömuutokset, joita hallitusohjelman kirjaukset paikallisesta sopimisesta edellyttävät. Hallituksen tavoitteena on tehdä paikallisesta sopimisesta mahdollista yhdenvertaisesti kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon tai millainen työntekijöiden edustus yrityksessä on. 

Paikallisen sopimisen lisääminen on yksi hallituksen uudistuksista, joilla kehitetään Suomen työmarkkinoita joustavampaan suuntaan. Tarkoitus on tukea työllisyyttä, talouskasvua, kilpailukykyä ja tuottavuuden kehitystä.

Yrityskohtaisella työehtosopimuksella voisi sopia laista poiketen

Työlainsäädännön useista säännöksistä on mahdollista nykyisin poiketa valtakunnallisten työnantaja- ja työntekijäyhdistysten välisellä työehtosopimuksella. Jatkossa vastaava sopimismahdollisuus liittyisi myös yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin. Lisäksi työntekijäpuolta edustavana sopijapuolena voisi jatkossa olla myös valtakunnallisen työntekijäyhdistyksen jäsenyhdistys.

Työehtosopimuksen sopijapuolten tulisi edustaa aidosti työnantajaa ja työntekijöitä

Sopimismahdollisuuksien laajentamisen yhteydessä on tarpeen varmistaa, että sopijapuolena oleva työntekijäyhdistys edustaa aidosti työntekijöitä. Niin sanotut keltaiset työehtosopimukset pyritään estämään niin, että yhdistyksen tarkoitusta arvioitaessa otettaisiin huomioon yhdistyksen muodollisen tarkoituksen lisäksi sen tosiasialliset päämäärät ja toiminta.

Paikallisen sopimisen kiellot poistettaisiin yleissitovassa kentässä

Järjestäytymättömät työnantajat eivät nykyisin voi käyttää kaikkia lainsäädännön paikallisen sopimisen mahdollisuuksia (ns. puolipakottavat säännökset). Uudistus toisi järjestäytymättömät yritykset samalle viivalle järjestäytyneiden kanssa. Työlainsäädännöstä poistettaisiin paikallisen sopimisen kiellot, jotka koskevat järjestäytymättömiä, yleissitovaa työehtosopimusta noudattavia yrityksiä.

Luottamusmiehen puuttuminen ei estäisi paikallista sopimista

Lähtökohtaisesti paikallisen sopimisen osapuolet määräytyisivät jatkossakin työehtosopimuksen mukaan. Sellaisessa järjestäytyneessä yrityksessä, jossa on valittu luottamusmies, paikallinen sopimus tehtäisiin jatkossakin tämän kanssa.

Jos työehtosopimuksessa edellytetään luottamusmiestä paikallisen sopimisen osapuoleksi, luottamusmiehen puuttuminen estää nykyisin paikallisen sopimuksen tekemisen. Jatkossa työehtosopimuksen osapuolet voisivat määrittää vaihtoehtoisen menettelytavan sopimuksen tekemiselle, jos luottamusmiestä ei ole valittu. Jos vaihtoehtoista toteutustapaa ei ole luotu, viimesijassa paikallinen sopimus voitaisiin tehdä luottamusvaltuutetun tai työehtosopimuksen piirissä olevan henkilöstön kanssa yhdessä.

Luottamusvaltuutetun valmiuksia paikalliseen sopimiseen parannettaisiin. Jos luottamusvaltuutettu toimisi henkilöstön edustajana paikallisia sopimuksia tehtäessä, työnantajan olisi edistettävä tämän osaamiseen ja työpaikan toimintaympäristön tuntemukseen liittyviä valmiuksia. Luottamusvaltuutetulla on luottamusmiehen suojaa vastaava suoja.

Tavoitteena antaa hallituksen esitys kesäkuussa

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 3.7.2023 kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan lakimuutoksia, joita hallitusohjelman kirjaukset paikallisesta sopimisesta edellyttävät. Työryhmän viimeinen kokous oli 14.2.2024.

Työryhmän mietinnöstä järjestettävän lausuntokierroksen jälkeen virkavalmistelu jatkuu. Tavoitteena on, että hallitus antaa paikallista sopimista koskevan esityksen kesäkuussa 2024. Lakimuutokset tulisivat suunnitelman mukaan pääosin voimaan 1.1.2025.

Lisätiedot:
osastopäällikkö Jan Hjelt, TEM, p. 0295 048 940
hallitusneuvos Nico Steiner, TEM, p. 0295 049 001

Kuvassa kerrotaan, miten valmistelu etenee. Työryhmä asetettiin 3.7.2023. Työryhmän viimeinen kokous oli 14.2.2024. Lausuntokierros järjestettiin 1.3.–12.4.2024. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa 2024. Tavoitteena on, että lakimuutokset tulisivat voimaan 1.1.2025.