Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Palkkatuen uudistus voimaan heinäkuun alusta lähtien

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.3.2023 15.55
Tiedote

Uudistettua palkkatukea koskevan lainsäädännön tavoitteena on yksinkertaistaa järjestelmää ja lisätä tuen käyttöä yrityksissä. Laki tulee voimaan 1.7.2023.

Palkkatuen käytön lisäämisellä yrityksissä pyritään lisäämään palkkatuen vaikuttavuutta ja nostamaan tätä kautta työllisyysastetta.

”Palkkatuen uudistus tarjoaa entistä enemmän mahdollisuuksia sekä työnantajille että työnhakijoille. Yksinkertaistettu tuen hakeminen ja nopeutettu maksatus helpottavat tuen käyttöä. Palkkatuen uudistus on yksi monista hallituksen toteuttamista keinoista työllisyyden edistämisessä”, kommentoi uudistusta työministeri Tuula Haatainen.

Palkkatuki rajataan jatkossa selkeämmin alentuneesti työkykyisille tai muuten epäedullisessa asemassa olevien työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistämiseksi. 

Ammatillisen osaamisen puutteiden perusteella myönnettävän palkkatuen määrää yhdenmukaistetaan 50 prosenttiin palkkakustannuksista. Alentuneesti työkykyisestä myönnettävän palkkatuen määrä on jatkossa 70 prosenttia palkkakustannuksista. Työnantajan maksettavaksi tulevia palkan sivukuluja tai lomarahaa ei jatkossa voi kattaa palkkatuella.

Palkkatuen voi saada viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi

Palkkatuki myönnetään jatkossa pääsääntöisesti viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi riippuen palkkatukea edeltävän työttömyyden kestosta.

Palkkatukea saman henkilön työllistämiseen ilman jäähyaikaa

Palkkatuen myöntäminen uudestaan saman henkilön työllistymisen edistämiseksi on jatkossa mahdollista uuteen työpaikkaan ilman ns. jäähyaikaa, jos tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. 

Tukea ei kuitenkaan voi myöntää uudestaan samalle työnantajalle, jolle on myönnetty aiemmin palkkatukea saman henkilön palkkakustannuksiin ennen kuin edellisen palkkatukijakson päättymisestä on kulunut kolme vuotta. Tämä rajoitus ei koske alentuneesti työkykyisen palkkaamista palkkatuella.

Käyttöön uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki

Käyttöön tulee uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Tuki myönnetään ilman tarkoituksenmukaisuusharkintaa, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tukea maksetaan 70 prosenttia tukikelpoisista palkkakustannuksista enintään 10 kuukauden ajalta. 

Sääntelyä korjataan vastaamaan aiempaa paremmin valtiontukisääntelyä 

Palkkatuen kansallista lainsäädäntöä on muutettu vastaamaan aiempaa paremmin EU:n valtiontukisääntelyä ja sen nojalla annettua ryhmäpoikkeusasetusta. 

Tukisäännökset 100 prosentin palkkatuen osalta säilyvät voimassa olevan lain mukaisina. Jos 100 prosentin palkkatukia haetaan elinkeinotoimintaan, se voidaan myöntää de minimis -tukena.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Tarja Krakau, TEM, p. 029 504 7308

 
Sivun alkuun