Lakiesitys lausunnoille: Palkkatuen sääntelyä uudistettaisiin työllisyyden edistämiseksi

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.6.2026 14.35
Tyyppi:Tiedote
Työntekijä työssään.

Hallitus esittää muutoksia palkkatuen sääntelyyn. Muutosten tavoitteena olisi yksinkertaistaa sääntelyä ja lisätä työvoimaviranomaisten harkintavaltaa palkkatuen myöntämisessä ja siten lisätä palkkatuen vaikuttavuutta työllistymisen edistämisessä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierrokselle. Lausuntoja voi antaa 31.7.2026 asti.

”Palkkatuen myöntämisen kriteereissä on turhan paljon jäykkyyttä ja ylimääräistä byrokratiaa. Nyt esitetyillä yksinkertaistuksilla haluamme edesauttaa sitä, että palkkatukea myönnetään joustavasti ja että tuki olisi mahdollisimman helposti hyödynnettävissä”, työministeri Matias Marttinen sanoo.

Muutoksia ammatillisen osaamisen parantamiseen myönnetyn palkkatuen kestoon ja palkkatuen jatkamiseen

Ammatillisen osaamisen parantamiseen tarkoitetun palkkatuen kesto ehdotetaan muutettavaksi harkinnanvaraiseksi. Nykyisin palkkatuen kesto on viisi kuukautta, ellei henkilö ole ollut työttömänä vähintään 12 kuukautta viimeisten 14 kuukauden aikana, jolloin palkkatuen kesto on kymmenen kuukautta. Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että jatkossa laissa säädettäisiin vain enimmäiskestosta, joka olisi 12 kuukautta.

Lisäksi ehdotetaan, että ammatillisen osaamisen parantamiseen tarkoitettua palkkatukea voitaisiin myöntää edellä mainitun enimmäisajan puitteissa kahdessa osassa, jos henkilö on ollut ennen palkkatuella työllistymistä pitkään työttömänä. Palkkatuen jatkamisen edellytyksenä olisi lisäksi se, että määräaikaisessa työsuhteessa ollut palkkatuella työllistetty työllistyisi työnantajalle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Erityisesti palkkatuen jatkopäätöksiä koskevalla ehdotuksella arvioidaan olevan positiivisia työllisyysvaikutuksia. Kestojen lyhentyessä kunnat voisivat myöntää samansuuruisella budjetilla palkkatukea aiempaa suuremmalle määrälle työttömiä. Kestojen muutos ja sitä kautta ehdotusten kustannusvaikutukset riippuisivat olennaisesti siitä, miten kunnat harkintavaltaa käyttäisivät. Muutoksen johdosta ei ehdoteta kuntien peruspalveluiden valtionosuusrahoitukseen muutoksia. 

Muutoksia palkkatuen ja starttirahan ehtoihin

Lisäksi palkkatuen myöntämisen edellytyksiä kevennettäisiin siten, että työttömyyden pitkittymisen riskin arvioinnista luovuttaisiin ja palkkatuen kohderyhmään voisi kuulua myös lyhyistä keikkaluonteisista työllistymisjaksoista huolimatta. 

Starttirahaa koskevaa sääntelyä muutettaisiin siten, että starttirahakauden aikana saadut yritystoimintaan liittymättömät tulot huomioitaisiin ansaintaperusteisesti. Muutoksella selkeytettäisiin sääntelyä ja poistettaisiin nykyinen tulkinnanvaraisuus ansaintaperusteisen ja maksuperusteisen yritystoimintaan liittymättömien tulojen huomioimisen välillä.  

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskuussa 2026 ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 aikana. Aikataulu tarkentuu valmistelun kuluessa riippuen erityisesti tietojärjestelmämuutosten valmistumisajankohdasta. Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä linjasi palkkatukisääntelyn uudistamisesta joulukuussa 2025 osana pääministeri Orpon hallituksen työllisyyttä ja kasvua edistäviä toimia.

Lisätiedot:
erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 047 318 (kysymykset työministerille)
johtava asiantuntija Ville Heinonen, TEM, p. 029 504 7215
johtava asiantuntija Anna Aaltonen, TEM, p. 029 504 7097