Hyppää sisältöön

Petri Peltonen jatkaa alivaltiosihteerinä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 3.12.2020 13.30
Tiedote
Kuva Petri Peltonen

Tekniikan lisensiaatti Petri Peltonen jatkaa työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteerinä 1.2.2021–31.1.2026. Hallitus päätti nimityksestä 3.12.2020.

Alivaltiosihteerin tehtävänä on kansliapäällikön apuna johtaa ja sovittaa yhteen työ- ja elinkeinoministeriön ja hallinnonalan strategisia kokonaisuuksia, ohjausta ja toimintamalleja.

Alivaltiosihteeri johtaa kansliapäällikön apuna erityisesti elinkeinopolitiikkaan liittyvien laajakantoisten erillishankkeiden valmistelua ja toimii kansliapäällikön apuna kansainvälisten yhteistyöverkostojen luomisessa sekä investointihankkeiden edistämisessä. Alivaltiosihteeri toimii kansliapäällikkö Raimo Luoman ensimmäisenä sijaisena.

Peltonen on työskennellyt vuodesta 2016 lähtien työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteerinä. Tätä ennen hän työskenteli osastopäällikkönä vuodesta 2007 lähtien työ- ja elinkeinoministeriössä ja sen edeltäjässä kauppa- ja teollisuusministeriössä. Ennen ministeriöuraansa hän työskenteli Tekesin palveluksessa kymmenen vuoden ajan eri tehtävissä. Hänellä on myös kokemusta tuotekehitystehtävistä yksityiseltä sektorilta sekä avaruusteknologian kansainvälisistä kehitystehtävistä Euroopan avaruusjärjestö ESA:ssa.

Tehtävään tuli 11 hakemusta.

Lisätiedot:
Kansliapäällikkö Raimo Luoma, TEM, 029 5047 244
Hallitussihteeri Krista Turunen, TEM, 029 5047 178