Hyppää sisältöön

Yrittäjyyden neuvottelukunta uusimman yrittäjyystutkimuksen parissa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 29.8.2024 9.04
Uutinen

Yrittäjyyden neuvottelukunta sai 27.8.2024 rautaisannoksen yrittäjyystutkimuksen uusimmista tuloksista, joita esittelivät Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Oulun yliopiston tutkijat. Tilaisuus antoi neuvottelukunnan jäsenille mahdollisuuden pohtia tutkimustuloksia omien kokemusten valossa.

Yrittäjyys on todella monenlaista ja siihen liittyy myös paljon stereotypiota, joita on syytä hälventää, korosti tilaisuudessa professori Jarna Heinonen. Suomessa perinteinen palkkatyö mielletään normiksi ja yrittäminen poikkeamaksi, joka korostaa yrittäjyyteen liittyviä stereotypioita. Stereotypioita näkyy esimerkiksi sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä. 

Tilaisuudessa pidettiin seuraavat lyhyet alustukset: 

Neuvottelukunta toimii työ- ja elinkeinoministeriön vetovastuulla neuvoa-antavana elimenä yrittäjyyteen liittyvissä strategisissa kokonaisuuksissa. Neuvottelukunta tuo valtioneuvoston valmisteluun yrittäjien näkökulmat ja palautteen. Neuvottelukunnan jäsenistä 13 on yrittäjiä ja 10 muuta jäsentä ovat valtionhallinnosta, yliopistoista ja kuntasektorilta.  

Lisätiedot: 
neuvottelukunnan pääsihteeri, neuvotteleva virkamies Natalia Härkin, TEM, p. 0295 047 168