Hyppää sisältöön

Ympäristöministeriön avustuksilla vahvistetaan laajasti kierrätysravinteiden hyödyntämistä ja jalostusta
Kalajoelle biokaasulaitos, Jepualla investoidaan ravinteiden jalostukseen ja meren ravinteita kerätään hyötykäyttöön

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 4.9.2024 10.00
Tiedote

Ympäristöministeriö avustaa kuuttatoista uutta ravinnekierrätyksen ja uusiutuvan energian hanketta yhteensä noin10 miljoonalla eurolla. Hankkeilla parannetaan ravinteiden kuljetettavuutta, kehitetään jalostettuja ravinnetuotteita ja vahvistetaan energiantuotantoa sekä energiatehokkuutta sivu- ja jätevirtojen käsittelyssä. Avustuksia myönnetään myös ruo’on ja levien hyötykäyttöä edistäville hankkeille.

”Ravinteiden talteenotto ja jalostaminen on keskeistä, jotta ravinteita saadaan siirretyksi ravinnekeskittymistä sellaisille alueille, joilla ravinteille on tarvetta. Näin voimme vähentää vesistöihin aiheutuvia ravinnevalumia mutta myös lisätä omavaraisuuttamme. Osa hankkeista edistää myös hallituksen Saaristomeri-ohjelmaa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen sanoo.

Bio-VV Oy:n hankkeessa toteutetaan Kalajoelle biokaasulaitos puhdistamolietteen, biojätteiden ja maatalouden biomassojen käsittelyyn. Hanke muodostaa alueellisen ravinteiden kierrätyksen kokonaisuuden, jossa maataloudesta saadaan syötteitä biokaasun tuotantoon ja toisaalta tuotetaan laadukkaita kierrätyslannoitteita maatalouden tarpeisiin. Hankkeelle on myönnetty noin 6,5 miljoonan euron avustus.

Jepuan Biokaasu Oy:n (Jeppo Biogas Ab) hankkeessa investoidaan mädätejäännöksen jatkojalostukseen separoinnilla ja typpijakeen konsentroinnilla. Hanke mahdollistaa ravinteiden kuljetettavuuden pidempiä matkoja niitä tarvitseville alueille. Lisäksi hanke tukee typpijakeiden käyttöä metsäteollisuudessa. Hankkeelle myönnetty tuki on noin 1,7 miljoonaa euroa.

Nilakkalohi Oy:n ja PaRAS Aquan kalankasvatuslaitoshankkeessa Pohjois-Savon Tervossa tuetaan ravinteiden kierrätyksen ja talteenoton osuuksia. Hankkeessa investoidaan fosforipitoisen kiintoaineen erotukseen lannoitekäyttöä varten ja tutkitaan talteenottomenetelmiä typpipitoisille jätevesille. Ympäristöministeriö tukee hanketta noin 0,5 miljoonalla eurolla. 

Järviruosta etsitään korvaajaa tekonurmien kumirouheelle

Neljässä hankkeessa kehitetään järviruo’on ja levien hyötykäyttöä Saaristomerellä sekä Länsi-Uudenmaan ja Pohjanmaan rannikoilla. Ruokomestarit Oy kehittää ruo’on talviniittoa ja käsittelyä korkean jalostusasteen käyttöä varten ja tutkii ruokoa mahdollisena tekonurmikenttien kumirouheen korvaajana. Kemiönsaaren kunnan hankkeessa keskiössä on talviniiton kehittäminen. Vaasan kaupungin hanke puolestaan jatkaa tutkimusta ruo’on käytöstä biokaasun tuotannossa. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tutkii kuolleen rihmaleväkasvuston keräämistä ja hyödyntämistä Saaristomerellä. 

Yhdyskuntien jäte- ja sivuvirtojen ravinteiden kierrätystä tutkitaan ja kehitetään neljässä hankkeessa. MW-kehitys Oy:n hankkeessa selvitetään alueellisen biokaasulaitoksen toteutettavuutta Mänttä-Vilppulassa ja lähialueilla. Kiertokaari Oy ja Jahotec Oy tutkivat Oulun seudulla yhdyskuntien jätejakeiden kehittynyttä käsittelyä ja ravinteiden talteenottoa. 

Lannoituksen vesistövaikutuksia vähäisemmäksi

Kaksi selvityshanketta tutkii mahdollisuuksia hyödyntää kierrätyslannoitteita ja vähentää lannoituksen vesistövaikutuksia. Suomen Biokierto ja Biokaasu ry sekä ProAgria toteuttavat kierrätyslannoiteoppaan, joka vastaa uuden lannoitelainsäädännön asettamiin uusiin toimintaohjetarpeisiin. Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen hankkeessa tutkitaan kipsin ja lannan yhteiskäyttöä täydentäen käynnissä olevia maanparannusaineisiin liittyviä tutkimuksia.
Neljä hanketta liittyy jätevesien energiatehokkuuteen. Aurinkovuoren Vesi Oy, Huittisten Puhdistamo Oy sekä Loviisan vesiliikelaitos investoivat lämmöntalteenottoon jätevedestä sekä energiatehokkuuden parantamiseen. Suomen ympäristökeskuksen selvityshanke puolestaan edistää yhdyskuntien jäteveden käsittelyn energianeutraaliutta.

Ravinteiden kierrätystä edistetään osana ympäristöministeriön uutta vesien ja meren tilan parantamiseen tähtäävää Ahti-ohjelmaa. Ahti-ohjelman toimilla jatkamme ravinteiden kierrätysohjelman (2012-2023), vesiensuojelun tehostamisohjelman (2019-2023) sekä ja Saaristomeri-ohjelman (2021-) työtä.

Lisätietoja: 

Petri Nissinen, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 250 419