Hyppää sisältöön

Natura 2000 -verkoston tietoja tarkistetaan ja täydennetään

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2021 14.12
Tiedote

Euroopan unioni pyrkii pysäyttämään luonnon köyhtymisen alueellaan. Yksi tärkeimmistä keinoista päästä tavoitteeseen on Natura 2000 -verkosto, joka turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Nyt alkava verkoston täydentäminen on Suomessa yhdeksäs.

Viimeksi verkostoa on Suomessa täydennetty valtioneuvoston päätöksellä vuonna 2018 ja se on lähes valmis. Euroopan ympäristöviraston vuonna 2020 valmistuneessa tarkastelussa todettiin puutteita ainoastaan perhoslaji luhtakultasiiven ja kovakuoriaislaji kaskikeijun esiintymisalueiden osalta. Näitä kahta lajia on tarkasteltu myös aiemmin, mutta sopivia täydennyskohteita ei tällöin tunnistettu.

Natura 2000 -alueiden käytössä on ollut haastavaa tunnistaa luonnonsuojelulailla suojeltavien metsäluontotyyppien tarkka sijainti metsänkäyttöilmoitusten yhteydessä. Tätä pyritään selkeyttämään lisäinventoinnin avulla.

Verkoston täydentämistä ja tarkentamista valmistellaan Suomen ympäristökeskuksessa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa ja Metsähallituksessa. Työtä johtaa ympäristöministeriö.
Täydennys- ja tarkennusehdotuksista kuullaan asianosaisia ja sidosryhmiä vuoden 2023 alkupuolella. Tavoitteena on, että valtioneuvoston päätös täydennyksistä ja tarkennuksista tehtäisiin loppuvuodesta 2023.

Paikkatietoaineistoja päivitetään

Suomen ympäristökeskus valmistelee parhaillaan teknistä viivamaisina kohteina esitettyjen 15 Natura 2000 -vesistöreittialueen muuntamista aluemaisiksi (polygoneiksi) sekä samalla alueen digitoinnin tarkistamista vastaamaan nykyistä paikkatietoa vesistön sijainnista. Viivamainen Natura 2000 -aineisto pohjautuu vanhoihin paperisiin peruskartta-aineistoihin eikä vastaa ajantasaisia paikkatietoaineistoja.

Tällä hetkellä osa viivamaisista Natura-alueista saattaa näkyä erheellisesti ajankohtaisella kartta-aineistolla kulkevan vesistön sivussa. Aluemainen esittäminen edellyttää viivan muuntamista vähintään 5 metrin levyiseksi alueeksi. Tekninen muuntaminen ei muuta kyseisten vesireittialueiden valinnan perusteita tai maantieteellistä ulottuvuutta esitystavan muutoksesta huolimatta.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Leila Suvantola, ympäristöministeriö, p. 0295 250 433, [email protected]