Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Tuppurainen Euroopan tulevaisuuskonferenssin täysistuntoon Strasbourgiin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 29.4.2022 9.56
Tiedote 272/2022
Kuva: Phil Behan

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen osallistuu 29.–30. huhtikuuta Euroopan tulevaisuuskonferenssin seitsemänteen ja viimeiseen täysistuntoon Strasbourgissa. Täysistunnossa edustajat valmistelevat täysistunnon ehdotusta tulevaisuuskonferenssin loppuraportiin, joka julkaistaan 9.5.2022.

Tulevaisuuskonferenssin täysistunnoissa on kuluvan kevään aikana keskusteltu kansalaisten jäsenmaissa ja EU-tasolla konferenssin aikana esittämistä näkemyksistä EU:n tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Kansalaisten näkemysten pohjalta täysistunto muodostaa ehdotuksensa konferenssin johtokunnalle. Viimeisen täysistunnon jälkeen konferenssin johtokunta muodostaa lopullisen loppuraportin konferenssin aikana käydystä keskustelusta ja kansalaisten esiin nostamista ehdotuksista. Raportti luovutetaan Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta neuvoston, komission ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille. Tämän jälkeen kukin toimielin ottaa ehdotukset käsittelyyn ja tarkastelee tarvittavia jatkotoimia toimivaltansa ja EU:n perussopimusten puitteissa.

”Suomi on panostanut tulevaisuuskonferenssiin poikkeuksellisella tavalla Eurooppa olemme me -kiertueella. Järjestimme muun muassa koko EU:n pohjoisimman tilaisuuden Utsjoella, jossa keskustelimme erityisesti EU:n ainoan alkuperäiskansan saamelaisten ajatuksista ja toiveista koskien unionin toimintaa. Järjestimme myös yhteistyökumppaniemme kanssa Oulussa tilaisuuden, jossa koko Barentsin alueen nuoret, Norja ja Venäjä Suomen ja Ruotsin ohella pääsivät kertomaan omia ajatuksiaan Euroopan tulevaisuudesta. On tärkeää, että nämä kansalaisten viestit on huomioitu johtopäätelmissä”, sanoo ministeri Tuppurainen

Konferenssin täysistunnon kokoonpanoon kuuluvat muun muassa 108 euroopan parlamentin jäsentä, 108 kansallisen parlamentin jäsentä, 108 kansalaista sekä muita eurooppalaisten yhteistyötahojen edustajia. Suomelle tärkeää on konferenssin nuorisopainotus ja Suomen kansalaisedustaja konferenssissa onkin Allianssi Ry:n haulla valittu 20-vuotias Ninni Norra.

Osana Euroopan tulevaisuuskonferenssia Suomessa järjestettiin syksyn ja kevään aikana Eurooppa olemme me -tapahtumasarja. Tapahtumasarjan puitteissa järjestettiin 19 tapahtumaa ympäri maata, Helsingistä Utsjoelle. Jokaisessa keskustelussa mukana oli hallituksen ministeri, ja yhteensä 12 ministeriä osallistui kiertueen tapahtumiin. Tapahtumat järjestettiin yhdessä yhteistyötahojen, kuten kaupunkien, kanssa. Valtioneuvosto on julkaissut helmikuussa yhteenvedon tapahtumasarjan aikana käydyistä keskusteluista ja suomalaisten näkemyksistä Euroopan tulevaisuudelle. 

Keskustelun pohjalta suomalaiset odottavat EU:lta konkreettisia toimia esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi, EU:n vahvempaa roolia turvallisuuden takaajana ja EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittämistä. Eräänlaisena yhdistävänä teemana keskusteluissa esiin nousi EU:n kriisinkestävyyden (resilienssi) vahvistaminen. Myös EU:n yhteiset arvot – kuten demokratia, oikeusvaltioperiaate, perusoikeudet, tasa-arvo sekä vähemmistöjen oikeudet – olivat vahvasti esillä monissa keskustelutilaisuuksissa.

Tulevaisuuskonferenssi alkoi Eurooppa-päivänä 9.5.2021 ja se päättyy vuotta myöhemmin 9.5.2022. Sen tarkoitus on ollut kuulla kansalaisten näkemyksiä EU:n tulevista haasteista ja mahdollisuuksista.

Lisätietoja: EU-asiantuntija Topi Juga p. 050 407 1216 ja erityisavustaja Saara Pokki p. 050 478 6363, valtioneuvoston kanslia

Tytti Tuppurainen
 
Sivun alkuun