Hyppää sisältöön

Presidentti Ahtisaaren valtiollisiin hautajaisiin on osallistumassa useita kansainvälisiä kutsuvieraita

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 8.11.2023 15.07
Tiedote 494/2023
Kuvassa presidentti Martti Ahtisaari

Presidentti Martti Ahtisaaren valtiollisten hautajaisten kutsuvieraissa näkyy presidentti Ahtisaaren vuosikymmenten mittainen kansainvälinen ura. Perjantaina 10. marraskuuta järjestettäviin hautajaisiin osallistuu useita kansainvälisiä arvovieraita.

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa kunnioittaa presidentti Ahtisaaren muistoa läsnäolollaan. Hautajaisiin ovat saapumassa myös mm. Kosovon presidentti Vjosa Osmani, Namibian presidentti Hage Geingob ja Tansanian entinen presidentti Jakaya Kikwete. Lisäksi The Elders -ryhmän puheenjohtaja, Irlannin entinen presidentti Mary Robinson osallistuu presidentti Ahtisaaren hautajaisiin.

Yhteensä hautajaisiin on osallistumassa noin 30 kansainvälistä vierasta. Hautajaisiin odotetaan kaikkiaan lähes 800 vierasta.

Valtiollisiin hautajaisiin on kutsuttu vieraita sekä valtiollisen protokollan että omaisten toiveiden mukaisesti. Suomen ylin valtiojohto kunnioittaa presidentti Ahtisaaren muistoa läsnäolollaan perjantaina.

Lisätietoa hautajaisten ohjelmasta

Presidentti Ahtisaaren hautajaiset alkavat siunaustilaisuudella Helsingin Tuomiokirkossa kello 13. Arkkua kirkossa kantavat palveluksessa olevat kenraalit ja amiraalit.

Surusaatto lähtee Helsingin tuomiokirkolta siunaustilaisuuden jälkeen noin klo 14.45. Surusaatto kulkee ratsupoliisien vetämänä autosaattueena tuomiokirkolta Hietaniemen hautausmaalle pysähtyen Presidentinlinnan edustalla yhden minuutin ajaksi.

Kansalaiset ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan surusaattoa, joka kulkee seuraavaa reittiä: Unioninkatu, Aleksanterinkatu (Meritullintorin suuntaan, kiertää Päävartion), Pohjoisesplanadi, Unioninkatu (kiertää Presidentinlinnan), Aleksanterinkatu, Mannerheimintie, Arkadiankatu, Pohjoinen Rautatiekatu, Mechelininkatu ja Hietaniemen hautausmaan pääkäytävää pitkin portilta Hietaniemen uudelle kappelille.

Presidentti Ahtisaari haudataan Hietaniemen hautausmaan alueelle, jossa sijaitsevat presidenttien Mauno Koiviston, Urho Kekkosen ja Risto Rytin haudat. Arkunkantajina hautausmaalla toimivat presidentti Ahtisaaren poika Marko Ahtisaari sekä presidentti Ahtisaaren entisiä adjutantteja.

Hautaan lasku alkaa Hietaniemessä noin klo 15.45 ja kestää puoli tuntia. Hautaan laskuun osallistuvat presidentti Ahtisaaren lähiomaiset ja ylin valtiojohto.

Hautaan laskun jälkeen pidetään presidentti Ahtisaaren muistotilaisuus Valtioneuvoston juhlahuoneistossa noin 300 kutsuvieraalle. Kello 16.30 alkavassa tilaisuudessa kuullaan pääministeri Petteri Orpon muistosanat.

Presidentti Martti Ahtisaari menehtyi maanantaina 16.10. Helsingissä. Hän oli kuollessaan 86-vuotias. Ahtisaari toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 1994–2000.

Lisätietoja: Johtava asiantuntija Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen, p. 029 516 0220, ja viestinnän erityisasiantuntija Aapo Riihimäki, p. 050 471 3020 (järjestelyistä yleisesti); Sotilaalliset kunnianosoitukset: Puolustusvoimien mediapalvelu, [email protected]