Hyppää sisältöön

Pääministeri Orpo keskusteli hallituspuolueiden kanssa tiedonannon valmistelusta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 24.7.2023 14.05
Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo kävi viime viikon aikana hallituspuolueiden kanssa keskustelut mm. syyskuussa eduskunnalle annettavasta valtioneuvoston tiedonannosta yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Keskusteluissa on pohjustettu tiedonannon valmistelua ja kuultu hallituspuolueiden toiveita. Keskustelut jatkuvat elokuussa. Orpon mukaan hallituspuolueet ovat sopineet, että tiedonantoa valmisteleva työryhmä kuulee laajasti eri toimijoita. Työryhmätyöskentelyn ohella ministerit jatkavat asian parissa työskentelyä. Hallitus järjestää elokuussa sisäisen seminaarin, joissa käsitellään tiedonantoon liittyviä toimia. Hallituksen seminaari pidetään 16. elokuuta. 

”Hallitus työskentelee määrätietoisesti yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi. Tiedonanto valmistellaan ripeästi, mutta perusteellisesti”, Orpo sanoo. 

Valtioneuvosto asetti 17. heinäkuuta työryhmän valmistelemaan hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tiedonanto sisältää myös esityksiä siitä, miten rasismin ja antisemitismin vastaista työtä edistetään niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Työryhmän toimikausi päättyy 31.8.2023. 

Työryhmän puheenjohtaja on valtiosihteeri Risto Artjoki (VNK). Varapuheenjohtajana toimii valtiosihteeri Riikka Slunga-Poutsalo (VM). Työryhmän jäsenet ovat valtiosihteeri Mikaela Nylander (OKM), valtiosihteeri Päivi Nerg (MMM), kansliapäällikkö Pekka Timonen (OM), kansliapäällikkö Anita Lehikoinen (OKM), kansliapäällikkö Jukka Salovaara (UM) ja kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi (STM). 

 

Lisätietoja: työryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 09 1602 2006, valtioneuvoston kanslia