Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Avaruustoiminnan murros on megatrendi, joka vaikuttaa turvallisuuteen ja tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintapuolustusministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 13.2.2020 10.46
Tiedote 68/2020

Suomeen olisi perustettava avaruuden tilannekuvakeskus, jotta viranomaisilla on riittävä tieto päätöksenteon tueksi. Avaruustoiminnan murroksen hyödyntämiseksi avaruustoiminnalle tarvitaan Suomessa pysyvä ja yhtenäinen kansallinen avaruusbudjetti. Näin todetaan 13. helmikuuta julkaistussa avaruuden toimintaympäristöä selvittäneen hankkeen loppuraportissa.

Avaruuden uuden toimintaympäristön turvallisuusulottuvuudet ja liiketoiminta (AVAUS) -hankkeen loppuraportissa esitetään, että Suomeen perustetaan avaruuden tilannekuvakeskus yhteistyössä EU-toimijoiden kanssa. Keskus tarvitaan, jotta suomalaiset viranomaiset saavat käyttöönsä ajantasaisen ja kattavan avaruuden tilannetietoisuuden. Tarpeellisia tietoja ovat esimerkiksi ajantasainen tieto Suomen aluetta mahdollisesti tarkkailevista satelliittijärjestelmistä sekä tieto avaruussäästä ja sen välittömistä vaikutuksista yhteiskunnan toimintoihin.

Avaruustoiminnan kansalliseen budjettiin raportti suosittelee pysyväisluonteista korotusta, mikä nostaisi Suomen avaruustoiminnan eurooppalaisittain vertailukelpoiselle tasolle. Kansallisella rahoituksella on merkittävä vipuvaikutus suomalaisten avaruustoimijoiden kilpailukyvylle. Euroopan Avaruusjärjestön ja EU:n hankkeiden lisäksi sillä tulee toteuttaa kansallisia tutkimus- ja kehittämishankkeita ja innovatiivisia julkisia hankintoja kotimaisilta avaruusalan yrityksiltä.

Raportissa todetaan, että avaruusliiketoiminnan kasvupotentiaalin realisoituminen edellyttää kasvurahoitusta. Rahoituksen houkutteleminen eurooppalaisten avaruustoimijoiden liiketoimintaan on Euroopan yhteinen asia. Tässä Suomen olisi hyvä olla aktiivinen EU:ssa, jotta Eurooppa ei jäisi Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen avaruusliiketoiminnan kasvun hyödyntämisessä.

Suomen on tärkeää rakentaa maailmanlaajuisia kumppanuuksia avaruustoiminnassa. Pääsemällä kumppaniksi osana laajaa avaruusjärjestelmän tai -palvelutoiminnan ketjua, pienikin toimija saa käyttöönsä laajan järjestelmän kilpailukyvyn ja jatkuvuuden. Tämä tuo mukanaan jatkuvuutta myös yhteiskunnan kannalta tärkeisiin palveluihin, kuten ympäristön monitorointiin, tietoliikenteeseen sekä paikannus- ja navigaatiopalveluihin. Raportissa todetaan, että maailmanluokan kumppanuudet ovat keskeisiä myös Suomen turvallisuuden näkökulmasta. Menestyksekästä yhteistyötä Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen kanssa olisi syytä syventää.

Raportissa suositellaan myös Sodankylän satelliittikeskuksen kapasiteetin merkittävää lisäystä. Satelliittikeskus on keskeisin kansallinen avaruusinfrastruktuuri. Kapasiteetin lisäys tarkoittaa muun muassa lisää antenneja, laajempaa taajuusaluetta ja lisättyä valmiutta satelliittidatan nopeaan prosessointiin ja datatuotteiden jakeluun.

Arktinen alue on Suomen avaruustoiminnan kannalta keskeinen. Raportin mukaan Suomen tulee jatkossakin sitouttaa kansainvälistä yhteisöä arktisen alueen rauhanomaiseen ja kestävään hyödyntämiseen. Myös tällä alueella kannattaa panostaa kansainvälisiin kumppanuuksiin.

Raportissa kannustetaan Suomea myös panostamaan avaruudesta tehtävien havaintojen hyödyntämisen standardointiin olemalla aloitteellinen toimija EU:n standardoimisyhteistyössä.

Hankkeen toteuttivat Ilmatieteen laitos, Demos Helsinki, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Ulkopoliittinen instituutti, Isaware Oy ja Reaktor Oy osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Ari-Matti Harri, AVAUS-hankkeen johtaja, Ilmatieteen laitos, p. 050 337 5623, ari-matti.harri(at)fmi.fi
Avaruusliiketoiminnan johtaja Juha-Matti Liukkonen, Reaktor Innovations Oy, p. 040 528 0142, juha-matti.liukkonen(at)reaktor.com
Tutkija Christopher Rowley, DEMOS Helsinki, p. 050 086 0666, christopher.rowley(at)demoshelsinki.fi
Johtaja Mika Aaltola, Ulkopoliittinen instituutti, p. 040 355 9859, mika.aaltola(at)fiia.fi
Hallituksen puheenjohtaja Juhani Huovelin, Isaware Oy, p. 040 021 2850, juhani.huovelin(at)isaware.fi
Ryhmäpäällikkö Antti Näsilä, VTT, p. 040 671 6266, antti.nasila(at)vtt.fi

 
Sivun alkuun