Valtion omistajaohjauksen vuosikertomus 2016 on ilmestynyt
valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta
13.6.2017
14.42
Uutinen
34/2017
Valtion omistajaohjauksen vuosikertomus vuodelta 2016 on julkaistu. Kertomuksessa käsitellään valtion kaupallisen yhtiöomistussalkun tapahtumia kuluneena vuonna.
Hallitusvalinnat, palkitseminen, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja yritysvastuu käsitellään erillisinä teemoina. Lisäksi kertomuksessa käydään läpi katsauskauden olennaisimmat tapahtumat, omistajaohjauksen toiminta ja tavoitteet sekä valtion pörssisalkun kehitys. Yhtiökohtainen raportointi kuluneelta vuodelta selvitetään myös muiden ministeriöiden yhtiöiden osalta.
Valtion omistajaohjauksen vuosikertomus 2016
Lisätietoja: finanssineuvos Petri Vihervuori, p. 040 487 2623, valtioneuvoston kanslia, petri.vihervuori(at)vnk.fi
Tutustu myös
T&K-rahoituksen kasvattamisella tavoitellaan yhteiskunnan uudistumista – pääministeri Orpo antoi eduskunnalle ilmoituksen monivuotisesta suunnitelmasta
VNK
Tiedote
18.9.2024 14.28
Pääministerin ilmoitus valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen käytön monivuotisesta suunnitelmasta
VNK
Pääministerin ilmoitus
18.9.2024 14.10
Lausuntopyyntö puhtaan siirtymän teollisten investointien tukiohjelmasta
TEM
Tiedote
16.9.2024 15.18